Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut paikallisbussin kuljettajan 650 euron sakkoihin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Oikeuden mukaan kuljettaja aiheutti 11-vuotiaalle lapselle lievän jalkavamman lähtiessään liikkeelle bussipysäkiltä, vaikka lapsen jalka oli jumiutunut oven väliin.
Kuljettajaa syytettiin myös vammantuottamuksesta, mutta syyte kaatui, koska oikeus piti lapselle aiheutunutta vammaa vähäisenä.
Tapaus sattui Espoossa keväällä 2019.
Bussissa keskipaikoilla istuneen todistajan mukaan kaksi poikaa oli pyrkinyt bussiin juomapullot kädessä. Kuljettaja oli todistajan mukaan kieltänyt juomien tuomisen ajokkiin. Toinen pojista oli tullut bussiin, mutta toisen jalka oli jäänyt oven väliin samalla, kun kuljettaja oli lähtenyt liikkeelle.
Syyttäjän mukaan jalastaan kiinni juuttunut poika ennätti raahautua bussin ulkopuolella noin kolme metriä ennen kuin kuljettaja pysäytti ajokin.
Kuljettaja kiisti syyllisyytensä. Hän vetosi siihen, ettei nähnyt toisen pojan astuvan autoon ja sanoi tarkistaneensa asian sivupeilistä ennen liikkeelle lähtöä.
Oikeus ei uskonut kuljettajaa, sillä tämä oli hetkeä aiemmin huomauttanut juomista kahdelle pojalle.
Myös todistajan ja pojan kertomukset tapahtumista olivat selvästi ristiriidassa kuljettajan kertomuksen kanssa.
Oikeudessa pohdittiin sitä, miten bussi saattoi lähteä liikkeelle, jos lapsen jalka oli oven välissä.
Todistajana kuultu bussinkuljettajan työtoveri kertoi, että bussi ei lähde liikkeelle, jos ovi ei ole sulkeutunut.
Syytteessä ollut bussikuski esitti videon, joka vahvisti, että oven turvamekanismi estää oven sulkeutumisen, jos välissä on jalka.
Oikeus totesi, että oven turvamekanismin toimivuudesta tapahtumahetkellä ei ollut näyttöä. Epäselväksi jäi myös, toimiiko mekanismi yhtä tehokkaasti, jos oven välissä on lapsen eikä aikuisen jalka.
Poika ja tämän huoltaja vaativat kuljettajaa korvaamaan yhteensä 1 600 lapselle aiheutuneesta fyysisistä vammoista, kivusta sekä stressistä.
Oikeus katsoi, että perheen vakuutusyhtiöstä saama 300 euron korvaus jalkaterään aiheutuneesta ruhjeesta oli riittävä. Pojalle aiheutuneesta stressistä ei esitetty näyttöä, joten oikeus hylkäsi korvausvaatimuksen psyykkisen haitan osalta.
Sakon lisäksi kuljettajan maksettavaksi tuli 40 euron rikosuhrimaksu.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.