Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Harrastajien määrä kasvaa, ja kenttiä syntyy kuin sieniä sateella – valmentaja ja harrastaja kertovat, miksi hittilaji tempaisee mukaansa niin monen

Kuntourheilu: Mailapelien suosikkilajiksi noussut padel liikuttaa niin nuoria kuin vanhempia liikkujia.

Kenttiä syntyy tällä hetkellä kuin sieniä sateella, joten pääkaupunkiseudulla pelivuoroja saa kiitettävästi. Mutta minkälaista liikuntaa laji tarjoaa?

– Lajin aloituskynnys on matala. Maila on lyhyt ja palloon osuu helposti. Syöttö lyödään alakautta. Alkuun pääsee turvallisesti, vaikka ei olisi vähään aikaan liikkunut, Padel Club Finlandin valmentaja Tepi Saarentola innostaa kokeilemaan peliä.

Laji on erilainen kuin tennis. Padelissa pelaajat ovat seinien sisällä, joten pallot eivät juuri karkaile. Laji ei suosi voimalyöntejä, hyvä osuma palloon riittää. Yleisin peliaika on puolitoista tuntia.

– Aika kentällä on hyvin intensiivistä, joten käytetty aika on tehokasta liikkumista. Pelatessa kunto kasvaa huomaamatta pallon perässä juostessa.

Tavalliselle arkiliikkujalle on tärkeää, että liikkuu monipuolisesti. Lajina padel koukuttaa helposti harrastajia. Lisäviehätystä tuo se, että pelaamisesta nauttimiseksi ei tarvita juuri lajitaitoja eikä suurta sääntötuntemusta.

– Taitojen kehittyessä pallorallit pitenevät ja pelaamisen syketaso nousee. Monet tulevat yksityistunneille noin vuoden pelaamisen jälkeen – pelistä halutaan enemmän irti, Saarentola kertoo.

Saarentolan mukaan padel on tehokasta kuntoilua. Pulssi pysyy ylhäällä koko pelin ajan.

– Itse olen mitannut puolentoista tunnin pelin jälkeen 1 200 kalorin kulutuksen. Kuten monessa muussakin liikunnassa, itsestä on paljon kiinni, minkälaisen liikuntakokemuksen tästä haluaa.

Padel on jaloille ystävällinen. Liikkuvuus, koordinaatio ja kehon hallinta ovat sisäänrakennettu peliin.

Marika Kirsilä on pelannut padelia kolmisen vuotta. Hän pitää lajista erityisesti siksi, koska siinä tutustuu helposti uusiin ihmisiin ja peliä voi pelata sekajoukkuein.

– Minulle padel on juuri nyt paras laji, koska en voi tällä hetkellä juosta. Tässä voin hengästyä ja hikoilla. Padelin ansiosta saan aerobista harjoitusta aina iloisessa seurassa, Kirsilä kertoo.

Saarentola muistuttaa varsinkin keski-ikäisiä ihmisiä levon merkityksestä. Hänen mielestään kolme kertaa viikossa on jo hyvä määrä peliä.

– Liikun muutenkin, padelia pelaan ehkä kolmesti viikossa. Pakko on välillä lepuuttaa paikkoja, Kirsilä todistaa.

Kokenut valmentaja kehottaa huomioimaan lihashuollon ennen kentälle menoa. Vaikka laji on turvallinen, on hyvä muistaa ottaa kunnon alkulämmöt.

– Suosittelen kaikille noin viiden minuutin perusvenyttelyä; pelissä voi kuitenkin tulla nopeita pyrähdyksiä pallon perässä. Alkulämmittely ennaltaehkäisee monta vammaa, Saarentola muistuttaa.