Kansanedustaja Juha Sipilää (kesk.) alkuvuodesta lyönyt mies on tuomittu käräjäoikeudessa pahoinpitelystä, kertovat oikeudenkäyntiä paikan päällä seuranneet mediat.
Rangaistukseksi käräjäoikeus määräsi mediatietojen mukaan 80 päiväsakkoa eli 480 euroa. Rangaistus on tavanomaista kovempi, koska teolle oli poliittinen motiivi.
Sipilä sai tammikuussa nyrkistä eduskuntatalon edustalla. Syytehakemuksen mukaan tekijä tunnisti Sipilän entiseksi pääministeriksi ja uhkasi tätä pahoinpitelyllä. Kun Sipilä lähti ylittämään tietä, mies löi Sipilää nyrkillä selkään. Sipilälle aiheutui lyönnistä kipua.
Tapahtunut tallentui valvontakameraan. Syytehakemuksen mukaan lyöjä tunnisti itsensä esitutkinnassa valvontakameran kuvista. Hän myönsi "taputtaneensa" Sipilää selkään tai olkapäälle.