Espoon väkiluku ylittää pian 300 000 asukkaan rajan – "Kyllä se ensi vuonna tapahtuu"

Espoon asukasluku hipoo jo 300 000 asukkaan rajaa. Leppävaara on yksi voimakkaasti kasvavista keskuksista. Päivi Tuovinen

Mikko Välimaa

Vauhdilla väkilukuaan kasvattavan Espoon asukasmäärä rikkoo merkittävän rajapyykin ensi vuonna, mikäli kasvu jatkuu nykyistä vauhtia.

Tutkija Teija Jokiranta Espoon kaupungilta arvioi, että kaupunkilaisten määrä ylittää 300 000 asukkaan rajan jossain kohtaa ensi vuonna.

– Kyllä se ensi vuonna tapahtuu, Jokiranta sanoo.

Tarkkaa ajankohtaa on Jokirannan mukaan vaikea ennustaa, sillä Espoon väkiluvun muutokset ovat kuukausittain suuria maan sisäisen muuttoliikkeen takia.

Tänä vuonna kuntien välinen muuttoliike on ollut hyvin vaihtelevaa: joinakin kuukausina Espoolle tappiollista ja joskus voitollista.

Heinäkuun lopussa Espoon väkiluku oli ennakkotietojen mukaan 295 400. Se kasvoi tammi–heinäkuussa 2 630 asukkaalla, mikä on 850 enemmän kuin edellisvuoden vastaavana aikana.

Arvio koko vuoden väestönlisäykseksi on tämän pohjalta noin 4 500.

Espoon väestö on kasvanut tasaisen voimakkaasti koko 2000-luvun.

Vuonna 1995 asukkaita oli Espoossa reilut 191 000. Vuonna 2000 asukasluku oli noin 213 00 ja vuonna 2010 se oli noin 248 000.

Vuonna 2015 asukkaita oli Espoossa 270 000.

Valtaosa asukasluvun kasvusta on tullut viime vuosina ulkomailta. Tammi–heinäkuussa väestönlisäyksestä vieraskielisten osuus oli 88 prosenttia.

Espoon väestökatsauksen mukaan suurin ulkomailta tulevasta muuttoliikkeestä tulee pohjoismaiden ja EU-maiden ulkopuolelta.

Heinäkuun lopussa vieraskielisten osuus Espoon koko asukasluvusta oli 19,7 prosenttia.

Myös syntyvyyden kasvu nostaa nyt Espoon väkilukua jonkin verran. Tammi–heinäkuussa syntyneitä oli 190 edellisvuotta enemmän, ja kuolleita oli 20 vähemmän.

Kommentoi

Mainos: Estateguru Finland Oy

Kolme syytä harkita yrityslainan ottamista

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut