Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

MTV: Kolmikymppinen mies riehui silmittömästi ruokakaupassa, metrossa ja metroasemilla Espoossa – oikeus langetti vankeutta

Vuonna 1990 syntynyt mies sai viiden kuukauden ehdollisen vankeustuomion riehuttuaan silmittömästi metrossa ja metroasemalla Espoossa, kertoo MTV:n uutiset.

MTV:n mukaan mies pahoinpiteli kolmea hänelle entuudestaan tuntematonta matkustajaa sekä järjestyksenvalvojaa keväällä 2020. Mies muun muassa löi kahta miestä nyrkillä pään alueelle, ja naismatkustajaa hän osui leukaan.

Tapahtumat alkoivat Niittykummun metroasemalta ja päättyivät Tapiolan asemalle, jossa mies hyökkäsi häntä kiinni ottaneen vartijan kimppuun lyöden tätä kyynärvarrella.

MTV:n mukaan mies tunnusti teot, joille ei löydetty mitään järjellistä syytä.

Ennen metrovälikohtausta mies oli riehunut espoolaisessa ruokakaupassa, minkä vuoksi hänet tuomittiin myös näpistyksestä, kaupan työntekijän laittomasta uhkaamisesta sekä haitanteosta poliisivirkamiehelle.

MTV:n mukaan mies tuomittiin maksamaan uhreille yhteensä tuhansien eurojen vahingon- ja oikeudenkäyntikorvaukset. Hän sai lisäksi 500 euroa sakkoa, koska jätti saapumatta oikeusistuntoon.

Tuomio ei ole lainvoimainen.