Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Katso kuvat: Uutta pyörä- ja kävelybaanaa kilometreittäin, raidejokerin silta sekä erillistasoristeys – Kehä I:n jättiremontti valmistui kuukausia etuajassa Espoossa

Laajalahti

Kehä I:n parannushanke Espoon Laajalahdessa on valmistunut kuukausia ennen arvioitua aikaa. Noin 32 miljoonaa euroa maksaneessa hankkeessa parannettiin sekä pyöräilyn ja jalankulun että autoilun ja raideliikenteen sujuvuutta.

Hanke mahdollistaa ja nopeuttaa raidejokerin rakennustöitä.

Hankkeeseen kuului muun muassa uusi erillistasoliittymä ja useita siltoja. Uusia pyörä- ja kävelyreittejä valmistui 4,8 kilomertiä, muun muassa baanareitti Leppävaaran ja Tapiolan välille. Uusi 300-metrinen kivikoriseinä rakennettiin suojaamaan kevyttä liikennettä.

Erikoispiirteenä alueelle rakennettin 16 keinotekoista liito-oravien hyppypuuta, joiden avulla oravat pääsevät Kehä I:n yli. Läheisen Natura-alueen takia lintujen pesimäaikana ei tehty meteliä aiheuttavia töitä.

Parannuksien myötä pyörämatka Leppävaarasta Tapiolaan saatiin sekä turvallisemmaksi että nopeammaksi.

Lisäksi lisättiin yhteyksiä Kehä I:n suuntaisesti ja rakennettiin uudet alikulkukäytävät kehätien ali Sakkolaan ja Ruukinrantaan, sekä Laajalahdensolmun uuteen eritasoliittymään.

– Pyöräilyn ja jalankulun reittien valmistuminen on upea asia espoolaisille. Espoo haluaa satsata pyöräilyn ja jalankulun edellytysten kehittämiseen ja rakenteilla on pyöräilijöiden baanaverkko, joka yhdistää Espoon aluekeskukset toisiinsa ja naapurikaupunkeihin, sanoo Espoon hankepäällikkö Mira Saarentaus tiedotteessa.

Espoon baanaverkon rakentaminen ja laadun parantaminen etenee Saarentauksen mukaan vaiheittain tulevina vuosina.

Alueen väyliä ja kiinteistöjä suojattiin hulevesiltä rakentamalla Ruukinrannantien varrelle molemmin puolin Elfvikinojaa hulevesipainanteita. Hulevesipainanteet ovat istutettuja viivytyspainanteita tai -ojia, jotka imevät ympäröiviltä alueilta valuvaa vettä.

Lisäksi Laajalahdensolmun eritasoliittymän koilliskulmaan rakennettiin hulevesiallas, jonka kautta suurin osa hulevesistä johdetaan hallitusti Natura-alueen kautta mereen.

Hanke alkoi 2019, ja ensin parannettiin Kehä I:n liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta Laajalahden kohdalla sekä mahdollistettiin pääkaupunkiseudun poikittaisliikenteelle tärkeän pikaraitiotie raidejkerin toteuttaminen.

– Kesäkuussa valmistuivat Kehä I:n ajoväylät, ja nyt myös pyöräilyn ja jalankulun reitit sekä viimeistelytyöt ovat valmiita. Hanke sujui kaikin puolin mallikkaasti ja saatiin valmiiksi useita kuukausia etuajassa, kertoo Väyläviraston projektipäällikkö Jarmo Nirhamo tiedotteessa.

Rakennustöissä poistettiin Kehä I:n Laajalahden kohdalla olleet liikennevalo-ohjatut ha ruuhkaherkät liittymät.

Turvesuontien kohdalle rakennettiin Laajalahdensolmun eritasoliittymä. Sen rakennettiin uusi risteyssilta Kurkijoentielle, ja Espoon erillishankkeena toteutettiin raidejokerin Räisälänsilta ja siihen liittyvät pengerrykset.

Kaikkiaan hankkeessa rakennettiin reilut kaksi kilometriä uutta 3+3-kaistaista tietä ja kahdeksan uutta siltaa.

Hankkeessa lisättiin myös alueen asukkaiden viihtyisyyttä parantamalla melusuojausta Kehä I:n molemmin puolin kaikkiaan noin kolmen kilometrin matkalla.

Espoon kaupungin osuus 32 miljoonan kokonaisuudesta on noin 14,5 miljoonaa euroa.