Yhdeksän espoolaista hoivakotia avin valvonnassa – "Teemat ovat yhteiset niin Espoossa kuin muuallakin Suomessa", sanoo johtava ylitarkastaja

Avi on ottanut kolme Espoossa sijaitsevaa hoivakotia valvontaansa koronakäytäntöihin liittyvien huolien vuoksi. Yksi tapauksista on kesken. Arkisto/Crista Lassfolk-Feodoroff
Katja Riihola

Katja Riihola

Yhdeksän Espoossa sijaitsevaa hoivakotia on parhaillaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston valvonnassa. Attendo Laaksolahti ei ole tällä hetkellä avin valvonnassa, vaikka on ollut siellä aiemmin.

Länsiväylä kertoi Attendo Laaksolahden joutuneen viime viikolla Espoon kaupungin tehovalvontaan. Hoivakodissa todettiin elokuun lopussa 16 koronavirustartuntaa ja yksi -kuolema.

Avi on ottanut Espoossa kaikkiaan kaksitoista hoivakotia valvontaan koronaepidemian puhkeamisen jälkeen, kertoo sosiaalihuollon johtava ylitarkastaja Niina Väkeväinen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. Tapauksista viisi on ratkaistu.

Viime vuonna valvontaan otettiin yhdeksän ja tänä vuonna kolme hoivakotia.

Näistä kolmessa valvontaan ottaminen liittyi hoivakodin koronakäytäntöihin.

– Yksi tapaus ei antanut aihetta toimenpiteisiin, yhdestä annoimme käsityksen ilmaisun, eli ohjasimme johtoa reagoimaan viipymättä, jos henkilökunta ilmaisee huolensa asiasta. Yksi tapaus on vielä kesken, Väkeväinen kertoo.

Hoivakodit on otettu valvontaan riskiarvioiden perusteella. Tarkastuskäyntejä avi ei ole korona-aikana Espoossa tehnyt.

– Meillä on huoli hoivakotien valmiudesta suoriutua vaativasta epidemiatilanteesta, Väkeväinen kertoo yleisesti.

Parhaillaan espoolaisia hoivakoteja on avin valvonnassa myös henkilöstömitoitukseen, lääkehoitoon sekä palvelutoiminnan laatuun, kuten henkilökunnan osaamiseen, ruokahuoltoon, viriketoimintaan ja ulkoiluun liittyvien huolten vuoksi.

– Teemat ovat yhteiset niin Espoossa kuin muuallakin Suomessa, Väkeväinen sanoo.

Väkeväisen mukaan henkilöstömitoituksen valvonta haastaa aluehallintovirastot jatkossa yhä kovemmin.

– Siihen liittyvät monet asiat, esimerkiksi henkilöstön saatavuuteen liittyvät alueelliset kysymykset. Aika ajoin meidän valvontaan tulee suhteellisen uusia yksiköitä, jotka eivät löydä pysyvää henkilökuntaa, jolloin sinne ei pääse muodostumaan hyvää toimintakulttuuria. Ja sen vuoksi tästä samasta yksiköstä tulee yhä uusia ilmoituksia, Väkeväinen kuvailee.

Vanhuspalvelulain uudistus tuo muutoksia hoivakotien henkilöstömitoitukseen. Ympärivuorokautisessa hoivassa pitää olla tällä hetkellä 0,55 työntekijää asiakasta kohti. Vuoden alussa määrä nousee 0,6:een, ja vuonna 2023 työntekijöitä pitää olla asiakasta kohden 0,7.

– Asiakkaan tarve ei muutu, vaan hoivaa pitäisi olla saatavissa kaikkina viikonpäivinä ja vuorokaudenaikoina, Väkeväinen muistuttaa.

Espoossa nyt vireillä olevien tapausten määrä on Väkeväisen mukaan tavanomainen.

Hoivakotien pääasiallinen valvontavastuu on kunnalla. Kuntien valvontatoimien riittävyyttä puolestaan valvoo aluehallintovirastot.

– Yleisenä havaintona voi sanoa, että Espoo on lähtenyt hoitamaan valvontatehtäväänsä oikein ja asianmukaisesti, ottanut kuntana vastuuta asioiden selvittämisessä ja kyennyt toimimaan tilanteissa hyvin, Väkeväinen summaa.

Avi voi antaa hoivakodeille hallinnollista ohjausta muun muassa käsityksen ilmaisulla, ja huomautuksella tai määräyksellä puutteiden korjaamiseksi. Järeimpänä keinona aluehallintovirasto voi kieltää hoivakodin toiminnan tai määrätä sen keskeytettäväksi taikka kieltää toimintayksikön, sen osan tai laitteen käytön välittömästi.

– Kun kuntien ohjaustoimenpiteet eivät tuota tulosta, tulee sieltä yhteydenotto meihin päin, Väkeväinen kertoo.

Kuntayhteydenottojen lisäksi avi ottaa vastaan kanteluita ja epäkohtailmoituksia esimerkiksi hoivakotien työntekijöiltä sekä asukkailta ja heidän omaisiltaan.

Avi käsittelee myös hoivakodeista tehtyjä yksilökanteluja. Ne eivät ole mukana edellä kerrotuissa valvontatapauksissa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut