Olarin pieni uimahalli ja kuntosali ovat aktiivisessa käytössä. Paikka on erityisesti ikäihmisille tärkeä lähipalvelu.
Asukkaiden pelkona on, että Olarin uimahalli ja kuntosali suljetaan, kun Matinkylän uimahalli valmistuu.
Asukkaiden mukaan sulkemiseen ei ole mitään syytä, koska tilat ovat hyvässä kunnossa ja niiden käyttökustannukset ovat pienet.

Raili Saarainen on yksi Olarin liikuntatilojen aktiivisista käyttäjistä. Hän on kerännyt yli 700 nimen listan niiden säilyttämisen puolesta.
Jussi Kolari puolestaan laittoi alkuun kuntalaisaloitteen, jolla vaaditaan uimahallin säilyttämistä.
Adressi ja Olari-seuran aloitteesta tehty ja kymmenen alueella toimivan yhdistyksen allekirjoittama vetoomus luovutettiin valtuuston neuvottelukunnalle. Sen vastaanottivat Markku Markkula, Henna Partanen ja Kari Uotila.

Olari-seuran puheenjohtaja Heikki Lenkkeri muistuttaa, että ostari, liikuntatilat, talvipuutarha ja nuorisotila sijaitsevat palkitun asemakaavan ytimessä ja että kaupunkikuva on yleiskaavalla suojeltu.
Alueen ovat suunnitelleet Simo Järvinen ja Eero Valjakka, joiden nimet näkyvät myös alueen nimistössä. Alue edustaa Lenkkerin mielestä 1970-luvun rakentamista parhaimmillaan.
– Tuntuu oudolta, että alueen viimeinen julkinen palvelu vietäisiin pois, varsinkin nyt, kun Espoon kaupunki on yhdessä asukkaiden kanssa alkanut miettiä, miten talvipuutarha ja nuorisotila voitaisiin ottaa uudelleen käyttöön, Lenkkeri sanoo.
Olarin liikuntakeskuksen sulkeminen oli keväällä liikuntalautakunnan listalla, mutta se vedettiin pois, koska asiasta ei ollut pyydetty lausuntoa vanhusneuvostolta.

Uimahallin ja kuntosalin sulkeminen olisi asukkaille iso menetys, koska kaikki eivät halua eivätkä kykene menemään Matinkylään.
– Käyn uimassa ja kuntosalilla 3–5 kertaa viikossa, Raili Saarainen kertoo.
Myös Raimo Siivonen käy uimassa ja kuntosalilla 4–5 kertaa viikossa.
– Näin usein ei tulisi käytyä, jos uimahalliin pitäisi lähteä Matinkylään, Siivonen huomauttaa.
Olarissa järjestetään ohjattua vesijuoksua ja jumppia. Liikuntaa on tarjolla myös erityisryhmille, esimerkiksi kehitysvammaisille, diabeetikoille ja maahanmuuttajille.
– Olisi sääli, jos tilat jäisivät tyhjilleen, Katri Rannisto sanoo.
Senkin vuoksi tilojen sulkeminen olisi hullua, että Matinkylän uimahallin valmistumisesta huolimatta Espoon hallitilanne jatkuu surkeana. Espoonlahden uimahalli on menossa remonttiin ja Tapiolan uimahalli pysynee pitkään kiinni.