Helsinki-Vantaalle tuotiin harvinainen patsas – esikuvana toimi tv:stä tuttu Dani-koira

Televisiosta tuttu tullikoira Dani on toiminut esikuvana Helsinki-Vantaa lentoaseman pronssipatsaalle, joka lahjoitettiin Tullille. Aku Häyrynen/Tulli

Sanna Jompero-Lahokoski

Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajaterminaalissa seisoo lentoaseman ympäristössä harvoin nähty patsas.

Tulli on saanut lahjoituksena pronssisen koirapatsaan, joka on tehty kunnianosoituksena pitkään jatkuneelle tullikoirien työlle. Tullin valvontajohtaja Kari Marjamäki kertoo tiedotteessa Tullin ottaneen patsaan kiitollisena vastaan.

– Suomen Tullilla on vankka kokemus koirien kouluttamisesta ja monipuolisesta hyödyntämisestä valvonnan apuna jo yli 50 vuoden ajalta. Koiratoimintamme on tavoitteellista ja tuloksellista. Otamme kiitollisina vastaan tämän kunnianosoituksen tekemällemme työlle.

Patsaan on suunnitellut ja rahoittanut taiteilija Maija Hyvönen Hossain. Patsaan on tehnyt taiteilija Antti Nordin.

Hyvönen Hossain kertoo tiedotteessa, että pronssinen patsas on ison taiteilijajoukon yhteistyön tulos. Innoituksen taideteokseen taiteilija sai Suomen tulli -televisiosarjasta, jossa esiintyi tullikoiria, kuten huumekoira Dani.

– Tullikoirapatsaan esikuva, huumekoira Dani, työskenteli Helsinki-Vantaan lentoasemalla. On upeaa, että patsas on sijoitettu lentoasemalle näin näkyvälle paikalle.

Patsas on nähtävillä Helsinki-Vantaan 2A-matkatavaran luovutusaulassa. Tullipäällikkö Mika Pitkäniemi kertoo tiedotteessa, että patsaalle haluttiin löytää terminaalissa näkyvä paikka, jossa se olisi myös kansainvälisten lentomatkustajien nähtävillä.

– Finavia on osoittanut tullikoirapatsaalle arvokkaan ja kansainvälisen paikan lentoasemalta. Työskentelevillä tullikoirilla on näkyvä ja ennaltaehkäisevä rooli, mutta jatkossa myös patsas muistuttaa Tullin valvontatyöstä lentomatkustajille positiivisella tavalla.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut