Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Viimeistelyt meneillään – Tapiolan kirkon peruskorjaus valmistuu jouluksi

Ensimmäistä remontin jälkeistä messua vietetään Tapiolan kirkossa neljäntenä adventtisunnuntaina juuri ennen joulua eli 19. joulukuuta.

Tällä hetkellä työmaalla tehdään sisärakennustöitä ja pihalaatoituksia sekä viimeistellään talotekniikkaan liittyvien järjestelmien asennuksia.

Joulunalusviikolla kirkossa on konsertteja ja koululaisten joulukirkkoja. Jouluaattona tapiolalaiset pääsevät jälleen kotikirkkoonsa aattohartauksiin ja jouluyön messuun.

Peruskorjattua kirkkoa juhlitaan tammikuussa pitkän kaavan mukaan. Kirkon juhlaviikot pidetään 17.–30. tammikuuta 2022 ja ne huipentuvat juhlamessuun Espoon piispan, Esbo svenskan församlingin ja ystävyysseurakuntien kanssa sunnuntaina 30. tammikuuta.

Tapiolan kirkon peruskorjaus pysyy hyväksytyssä budjetissa, mutta valmistuminen siirtyy muutamalla viikolla.

Viivästyminen johtuu pääasiassa katossa havaitusta vuodosta, jonka vuoksi myös kirkon katto päätettiin korjata remontin yhteydessä.

Myös koronapandemiasta johtuvat viiveet tavarantoimituksissa ovat jonkin verran hidastaneet valmistumista. Etenkin teräsrakenteiden ja puutavaran saamisessa on ollut vaikeuksia.

Suurimmat muutokset on tehty 1990-luvulla rakennettuun toimistosiipeen, jonka käyttötarkoitus muuttuu remontin myötä. Kirkkoon avataan pääsy Tapiolan keskustan suunnasta sisäraittia eli Polkua pitkin. Polun varrelle nykyisten toimistojen tilalle tulee seurakuntakahvio ja työntekijöille monitilaympäristö. Kirkkosalin ja seurakuntasalin muutokset pidetään mahdollisimman vähäisinä.

Peruskorjaushankkeen toteuttaa Peab Oy. Suunnittelusta vastaavat AFKS (Architects Frondelius + Keppo + Salmenperä Ltd), Ideastructura Oy ja Granlund Oy.

Aarno Ruusuvuoren suunnittelema kirkko on rakennettu vuonna 1965.