Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Taiteilijalle maalaaminen on kuin kaivamista – Anna-Leena Vilhusen muistot ja havainnot välittyvät teokseen

Suurissa värikylläisissä maalauksissa yhdistyvät usein suuret koneet ja pieni ihminen.

Kuvataiteilija ja kuvataidepsykoterapeutti Anna-Leena Vilhunen maalaa asioita, jotka liittyvät elävään elämään ja hänen havaintoihinsa.

– Maalaaminen on minulle etsimistä ja kaivamista, taiteilija sanoo.

Kaivamisella ja kaivinkoneilla voi olla monenlaisia merkityksiä. Ne johtavat erilaisiin assosiaatioihin. Kaivaminen on esimerkiksi kaivautumista syvälle muistojen syövereihin ja havaintoihin. Ne eivät aina ole hauskoja ja ihania, vaan ne ovat jättäneet syvät jäljet.

Maalauksissa yhdistyvät vanhemmuuden, leikin ja vaaran teemat juuri koneisiin – asfalttijyrsimiin, lumiauroihin, rekkoihin ja lastenrattaisiin.

– Pällistelen ympäriinsä ja maalaan näkemiäni asioita. Koneet tulevat maalauksiin ehkä myös siksi, että nykyään näkee kaivinkoneita ja isoja työkoneita joka paikassa. Se herättää kysymyksen siitä, miksi kaikkialla pitää tehorakentaa. En kuitenkaan julista mitään, Anna-Leena Vilhunen sanoo.

Taiteilija havainnoi maailmaa myös värin kautta. Työmailla käytettävät suuret koneet on maalattu huomioväreillä. Se on tuonut Vilhusen maalauksiin erilaisia punaisia ja keltaisia sävyjä.

– Maalaamisessa väri on keskeinen asia. Väri voi olla niukkaa tai voimakasta. Keltaisestakin on lukemattomia eri sävyjä.

Öljyvärien pitää antaa kuivua tarpeeksi kauan. Sen vuoksi Anna-Leena Vilhusella on aina useita maalauksia työn alla.

– Pällistelen töitäni samalla tavalla kuin pällistelen asioita kadulla. Mietin, miten etenen maalaamisessa. Idea ei muutu, mutta se pelkistyy.

Konkreettisen, näkyvän tason rinnalla maalauksissa on käsitteellisempi taso, jonka kautta Vilhunen toivoo löytyvän avauksia vuorovaikutukseen ja keskusteluille.

Vilhusen näyttely Koneita ja ihmisiä jatkuu Galleria Aarnissa Kauppakeskus Sellossa 26. syyskuuta asti.

Anna-Leena Vilhunen on helsinkiläinen kuvataiteilija ja taidemaalari. Hän valmistui Kuvataideakatemiasta kuvataiteilijaksi 1990 ja maisteriksi 2002. Vilhunen on pitänyt yksityisnäyttelyitä vuodesta 1992 alkaen ja osallistunut mm. useisiin Taidemaalariliiton järjestämiin ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin. Hänen teoksiaan on esimerkiksi valtion, Helsingin Taidemuseon ja useissa yksityisissä taidekokoelmissa. Vilhunen on Taidemaalariliiton ja Helsingin Taiteilijaseuran jäsen.

Galleria Aarni on avoinna tiistaista perjantaihin kello 11–19 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin kello 12–16.