Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pidä tänään tiukasti kiinni sateenvarjostasi – "Tyypillinen syyssää"

Ilmatieteen laitos ennustaa tälle päivälle vesisadetta lännestä alkaen. Päivystävä meteorologi Ari Mustala kertoo, että sadealue levittäytyy Lounais-Suomesta kohti Uuttamaata ja pääkaupunkiseutua myöhemmin tänään iltapäivän aikana.

– Pääkaupunkiseudulla ja muualla Uudellamaalla sade on kohtalaista. Tulossa on normaali sadeilta ja muutenkin on tyypillinen syyssää. Rankemmin sataa Lounais-Suomessa, Mustala selvittää.

Hän neuvoo pitämään hatusta ja sateenvarjosta tiukasti kiinni, koska puuskainen tuuli on voimakasta aamupäivästä alkaen.

– Kaakkoistuuli voi olla puuskissa jopa 15 metriä sekunnissa. Tuuli on kovaa Etelä- ja Keski-Suomessa sekä Oulun seudulla asti. Tuulivaroitukset ovat sen vuoksi tänään voimassa näillä alueilla.

Perjantaina tuulet jo heikkenevät.

Vesisade jatkuu vielä perjantaina aamusta Helsingissä, mutta heikompana. Tampereen suunnalla sade näyttäisi päättyvän perjantaina jo aamuyöllä.

Pitkää sateetonta aikaa Mustala ei ennusta.

– Perjantaina iltayöstä Uudenmaan yli menevät uudet sateet, mutta lauantaina rupeaa poutaantumaan.