Palkkiot: Kuukausipalkka yleistyy kunnanhallitusten vaativissa tehtävissä.
Kuntapolitiikan ammattimaistuminen ja kesällä päätetyt palkkioiden korotukset ovat nostaneet Espoon luottamushenkilöiden ansiot uudelle tasolle.
Suurimmat korvaukset maksetaan kaupunginhallituksen puheenjohtajille, joiden vuodessa saama palkka ja palkkiot voivat nousta kymmeniin tuhansiin euroihin, jos työ on koko- tai puolipäiväistä.
Elokuussa voimaan astuneen palkkiosäännön mukaan Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtajan palkka on 5 500 euroa kuussa kokopäiväisestä työstä. Puolipäiväisestä tehtävänhoidosta maksetaan 2 900 euroa kuussa.
Kun mukaan lasketaan kaupunginhallituksen ja valtuuston yksittäisistä kokouksista maksettavat palkkiot, voi kokopäiväisen kaupunginhallituksen puheenjohtajan vuosiansio olla jatkossa yli 80 000 euroa.
Arvio perustuu siihen, että hallitus kokoontuu keskimäärin 25 kertaa vuodessa, ja valtuusto noin 12 kertaa. Tällöin kokouspalkkioita maksettaisiin kaupunginhallituksen puheenjohtajalle noin 14 700 ja palkkaa ilman lomakorvauksia 66 000 euroa vuodessa.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajana kesällä aloittanut Henrik Vuornos (kok.) on valinnut kuukasipalkkaisen kokopäivätyön. Hän arvioi, että työ tulee viemään 40–50 tuntia viikossa.
Palkkiot ovat kohtuullisen hyvin linjassa työn määrän kanssa.
Henrik Vuornos (kok.)
Aiemmin Vuornos toimi kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajana ja kaupunginhallituksen jäsenenä.
– (Silloin luottamustyöhön) aikaa kului oman päivätyön ohella 10–20 tuntia viikossa.
Kaupunginhallituksen varapuheenjohtajilla kuukausipalkkio voi olla enimmillään 2 400 euroa. Nykyiset varapuheenjohtajat Maria Guzenina (sd.) ja Tiina Elo (vihr.) ovat kumpikin kansanedustajia, eivätkä nosta kuukausipalkkaa. Heille kilahtaa sen sijaan 7 695 euron vuosipalkkio.
– Itse olen valinnut toimia kuten viime valtuustokaudellakin, eli perinteisen palkkionmaksujärjestelmän puitteissa. Saan palkkiot niistä kokouksista, joihin osallistun, ja vuosipalkkion, sanoo Guzenina.
Guzenina sanoo, ettei hän oikeastaan voi edes laskea työtuntejaan.
– Olen käytännössä aina töissä. Kokouksiin valmistautumisen aika riippuu kulloisenkin esityslistan sisällöstä. Muun muassa puolueryhmien neuvotteluihin, kaupunkilaisten tiedusteluihin vastaamiseen, taustojen selvittämiseen ja kansalaistapahtumiin menee viikossa useita tunteja.
Tiina Elo kertoo, että aikoo jättäytyä kaupunginhallituksen rivijäseneksi vuoden kuluttua.
– Hoidan (nykyistä) tehtävää kansanedustajan työn ohella, joka on luonteeltaan kokopäivätoimi. Tämä yhdistelmä on ajankäytön kannalta vaativa.
Elo arvioi käyttävänsä Espoon asioiden hoitoon 20–25 tuntia viikossa.
– Maanantait käytän kokonaan Espoon asioiden hoitamiseen ja erilaisia kokouksia osuu useammalle päivälle viikossa.
Elon mukaan vihreät pitää kuukausikorvausta ja osapäiväistä varapuheenjohtajuutta tärkeänä vaihtoehtona.
– Tein itsekin niin toimiessani ennen kansanedustajuutta kuusi vuotta samassa pestissä.
Päätös maksaa kuntapoliitikoille kuukausipalkkaa seuraa vähin erin yleistyvää trendiä. Se on synnyttänyt paikoin myös arvostelua.
Rovaniemellä syntyi viime vuonna kohu, kun valtuutetuille selvisi, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja Liisa Ansala (kesk.) nosti vajaan 5 200 euron kuukausipalkkansa lisäksi 10 000 euron kokouspalkkiot vuodessa. Ylen uutisten mukaan valtuusto muutti palkkiosääntöä niin, ettei kaupunginhallituksen johtajalle makseta enää kokouspalkkioita.
Espoossa palkkiosääntö sallii kokouspalkkiot myös päätoimiselle kaupunginhallituksen puheenjohtajalle. Vertailu Rovaniemeen ei ole sikäli mielekästä, että reilun 63 000 asukkaan Rovaniemi on Espoota liki viisi kertaa pienempi.
Vuornos katsoo, että Espoon palkkiotaso on linjassa työn määrän ja muiden suurten kaupunkien kokopäiväisten luottamushenkilöiden palkkioiden kanssa. Hän sanoo, että luottamushenkilöillä on oltava edellytykset johtaa kaupunkia äänestäjien tahdon mukaisesti, ja se vaatii riittävää perehtymistä.
Myös Elon ja Guzeninan mielestä Espoon nykyiset palkkiot ovat oikealla tasolla.