Espoota kiertelee öisin mystinen auto – kyse on uudenlaisen teknologian hyödyntämisestä Suomessa

Arkistokuva. Päivi Tuovinen

Eri puolilla Espoota voi nähdä öiseen aikaan liikkuvan auton, selviää Carunan tiedotteesta.

Sähköyhtiön logolla varustettu auto kiertelee Espoossa lokakuun ensimmäisellä viikolla. Se aloittaa työnsä maanantaina 4. lokakuuta.

Auto liikkuu viidellä eri alueella kello 23–05. Ensimmäiseksi tutkitaan Leppävaara-Perkkaan alue, tämän jälkeen Näkinkylä-Blominmäki-Mikkelän alue, sitten Otaniemi-Tapiolan seutu.

Sen jälkeen auto suuntaa Eestinmalmi-Eestinlaakson alueelle ja viimeisenä Karakallioon.

Autossa on mukana laite, joka tutkii yhtiön pienjännitteistä sähköverkkoa. Laite tunnistaa sähkökentät, joiden perusteella se havaitsee, jos verkossa on vika. Mahdolliset vikapaikat merkitään maastoon, ja vian aiheuttaja selvitetään.

Tutkimustuloksia voidaan tiedotteen mukaan hyödyntää myös verkon kunnostusohjelman laadinnassa ja verkon energiatehokkuuden parantamisessa.

Vastaavanlaisia tutkimuksia on aiemmin tehty tiedotteen mukaan muun muassa Yhdysvalloissa, Kanadassa ja eri puolilla Eurooppaa. Nyt tekniikkaa testataan ensi kertaa Suomessa.

Kommentoi

Mainos: Helsingin Uutiset

Pääkaupungin keskusta on edelleen the place to be – katso tästä ytimen tarjonta

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut