Liikunta: Espoon tavoitteena on, että jokainen ikäihminen liikkuu. Tarjolla on vesiliikuntaa, kuntosaleja ja jumpparyhmiä.
Tätä hetkeä on odotettu. Espoon kaupungin sisäjumpat palasivat jälleen tauolta tällä viikolla.
Kaupungin tarjoamilla jumppatunneilla pitkään käynyt Iris Holmqvist kertoo, että jumpat ovat hänelle tärkeitä paitsi kuntoilun kannalta myös sosiaalisesti.
– Takana on rankka vuosi, koska pandemian aikana oli vain kotijumppia. Niitä ei tullut oikein tehtyä. Pari kiloa on tullut painoa lisää, Holmqvist toteaa.
Tyytyväinen on myös liikunnanohjaaja Susanna Lundqvist, joka vetää jumppatuntia.
– Nämä ovat odotettuja tunteja. Seniorijumpat tarjoavat ikäihmisten toimintakyvylle monipuolista liikuntaa. Tunnin suunnittelussa huomioimme niin lihaskunnon kuin liikkuvuuden, hän kertoo.

Väestön vanheneminen tuo Espoon liikuntapalveluille haasteita. Ikäihmiset tarvitsevat liikuntapalveluja lähellä ja matalalla kynnyksellä.
– Kohdentamiseen panostetaan paljon. Tavoitteena on jo nyt, että kaikki liikkuvat. Pandemian aikana aloimme järjestää ulkoliikuntaryhmiä muun muassa puistoissa. Ne olivat valtavan suosittuja, Espoon kaupungin liikunnanohjauksen liikuntapäällikkö Virpi Mikama kertoo.
Senioriliikunnan voi jakaa karkeasti kolmeen ryhmään: vesiliikunta, kuntosalit ja jumpparyhmät. Kaikki liikunta tarjotaan terveysturvallisesti.
– Kuntalaisten palaute on ollut erittäin positiivista. Pandemian aikana kykenimme tavoittamaan ikäihmiset heidän kotiensa läheisyydessä eri puistoissa, Mikama sanoo.

Nykyajan seniorit haluavat liikkua. Liikunta kohottaa kuntoa, ja yhteiset liikuntahetket ehkäisevät syrjäytymistä ja yksinäisyyttä.
Espoon tarjoamia kuntorannekkeita on ladattu yli 13 000 kappaletta. Rannekkeella pääsee ilmaiseksi jumppiin, kuntosaleille ja uimahalleihin. Lisäksi rannekkeella pääsee saaristoveneisiin.
– Tämän lisäksi tarjoamme matalan kynnyksen palvelua, jossa seniori voi ottaa ystävän tai sukulaislapsen mukaan harrastamaan. Ystävä pääsee kaikkiin samoihin palveluihin ilmaiseksi.
Viestinnässä käytetään eri kanavia.
– Lähetämme kaikille 68 vuotta täyttäville oman kutsukirjeen, jossa esitellään kaikki kaupungin tarjoamat liikuntapalvelut. Julkaisemme myös kaksi kertaa vuodessa Espoo liikkuu -lehteä.
Espoo on ollut edelläkävijä kuntalaisten liikuttamisessa. Tulevaisuudessa haasteeksi nousee, että nykyresursseilla ei kyetä tuottamaan kasvavan joukon palveluita.
– Olemme jo nyt ottaneet käyttöön erilaisia digitaalisia kanavia. Digipalvelut ovat nykypäivää, ja ne on otettu hienosti vastaan. Tarjoamme nettijumppia kolmesti viikossa. Kesä on taittumassa syksyyn. Tämä tarkoittaa entistä enemmän siirtymistä ulkotiloista sisätiloihin.
Mikama on innostunut työstään. Tuotetut palvelut tuottavat laajasti iloa niin senioreille kuin heidän omaisilleen.
Aktiivinen liikkuminen ehkäisee monelta vaivalta ja sairaudelta. Espoon investointi tuottaa jokaisen sijoitetun euron takaisin hyvinvointina.
– Vietämme valtakunnallista Vanhusten viikkoa 3.–10.10. Ohjelmassa on muun muassa mummodisko Hiirisuon asukaspuistossa 5.10. – tervetuloa kaikki sinne, liikuntapäällikkö Virpi Mikama esittää avoimen kutsun niin naisille kuin miehille.