Kaahari ajoi 204 km/t Espoossa – se ei ollut kuitenkaan rajuin poliisin liikennevalvonnassa paljastunut nopeus

Länsi-Uudenmaan poliisi mittasi viime viikonloppuna liikennevalvonnan yhteydessä hurjia ylinopeuksia Espoossa ja Lohjalla.

Osa ylinopeuksiin syyllistyneistä kuljettajista ajoi päihtyneenä, ja osalla oli matkustajia kyydissä, tiedottaa poliisi.

Hurjimmillaan kaaharit päästelivät jopa yli kahtasataa kilometriä tunnissa.

Esimerkiksi Länsiväylällä Espoossa autoilija ajoi 204 km/t kahdeksankympin rajoitusalueella.

Ykköstiellä poliisi mittasi kolme kovaa ylinopeutta: 209 km/t satasen nopeusrajoitusalueella sekä 173 km/t ja 172 km/t 120 kilometrin rajoitusalueella. Nämä kaaharit jäivät kiinni Lohjan puolella.

Samalla tiellä poliisi sai pysäytettyä myös holtittomasti ajaneen, vahvasti päihtyneen kuljettajan vasta poliisin tielle asettamaan piikkimattoon.

Tiellä 2 Lohjalla henkilöauton kuljettaja ajoi puolestaan 156 km/t satasen alueella. Poliisi mittasi kakkostiellä myös toisen ylinopeuden, kun henkilöauton kuljettaja ajoi satasen rajoitusalueella 181 km/t. Molemmissa tapauksissa tien pinta oli märkä.

Kuljettajia epäillään muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Näiden lisäksi poliisi totesi useita muitakin ajokortin menettämiseen johtaneita ylinopeuksia.

Liikennevalvonnan komisario Hannu Kontola haluaa muistuttaa nopeusrajoitusten noudattamisen lisäksi myös ajovaloista.

− Ajoneuvojen valot tulisi nyt viimeistään laittaa kuntoon. Tämä koskee myös pyöräilijöitä. Lisäksi renkaiden kuntoon tulee kiinnittää huomiota. Tien pinnat muuttuvat syksyn sateiden ja lämpötilan alenemisen seurauksena liukkaiksi, jolloin pito ei ole sama kuin kesällä. Myös hirvieläimet liikkuvat nyt aktiivisesti, Kontola muistuttaa tiedotteessa.

Jalankulkijoita Kontola haluaa herätellä heijastimien tarpeellisuudesta.

− Illat pimenevät nyt nopeasti, ja iltalenkille olisi syytä kaivella heijastimet esiin. Autoilijoiden on hankala havaita tummissa vaatteissa ilman heijastimia liikkuvaa jalankulkijaa.

Etusivulla nyt

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut