Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kokoontumisrajoitukset poistuivat koko Suomesta – Ensimmäinen kerta sitten maaliskuun 2020

Tänään perjantaina on koronahistoriallinen päivä: kokoontumisrajoitukset ovat poistuneet koko maasta.

Aluehallintovirasto (avi) tiedottaa, että epidemiatilanteen paranemisen vuoksi rajoitukset eivät ole missään päin Suomea enää välttämättömiä. Viimeiset rajoitukset päättyivät eilen 30. syyskuuta Uudellamaalla. Avin mukaan syynä on parantunut rokotuskattavuus.

Tänään on siis ensimmäinen päivä sitten maaliskuun 2020, kun millään alueella Suomessa ei ole voimassa yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoituksia. Alueellisista kokoontumisrajoituksista päättää tartuntalain mukaan aluehallintovirasto. Eri alueiden avit tekivät ensimmäiset koronarajoituspäätöksensä 13. maaliskuuta 2020.

Rajoitukset ovat vaihdelleet alueellisesti lähes koko pandemian ajan. Eniten päätöksiä on ollut Etelä-Suomessa.

Rajoitukset ovat myös poistuneet eri tahtia. Esimerkiksi Lapissa avin määräämiä kokoontumisrajoituksia ei ole ollut voimassa toukokuun 2021 jälkeen ja Itä-Suomessa rajoitukset poistuivat kesäkuun puolivälissä.

Avit muistuttavat kuitenkin, että tarvittaessa alueellisia kokoontumisrajoituksia voi vielä tulla, jos epidemiatilanne heikentyy. Niitä määrätään, jos ne on arvioitu välttämättömiksi keinoiksi epidemian leviämisen estämiseksi.

Koko Suomessa ovat kuitenkin edelleen voimassa lakisääteiset yleiset hygieniavaatimukset, joiden tarkoitus on parantaa asiakas- ja yleisötilojen terveysturvallisuutta.

Lain mukaan asiakkailla ja osallistujilla on muun muassa oltava mahdollisuus käsien puhdistamiseen ja heille annetaan toimintaohjeita. Tilojen ja pintojen puhdistamista pitää tehostaa ja asiakkaiden tai osallistujien oleskelu järjestää riittävän väljästi.

Vaatimukset koskevat erilaisia asiakas- ja yleisötiloja, kuten kauppoja, liikuntatiloja, museoita, teattereita ja kirjastoja. Ne ovat voimassa tällä tietoa vuoden loppuun saakka.

Myös ravintolarajoitukset ovat vielä voimassa.