Koronavirus on aiheuttanut raskaana oleville tehohoidon tarvetta ja jopa ennenaikaisia synnytyksiä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus)
– Raskaus ja koronavirusinfektio on monin tavoin huono yhdistelmä. Raskaus itsestään lisää riskiä sairastua vakavaan koronavirusinfektioon. Iso kohtu vähentää keuhkojen tilavuutta ja koronavirusinfektion aikana raskaana olevan hapetus voi huonontua nopeasti. Lisäksi raskaana olevilla on kohonnut verisuonitukosriski ja koronavirusinfektio lisää sitä entisestään, kertoo tiedotteessa linjajohtaja Aydin Tekay Husin Naistentaudeilta ja synnytyksistä.
Husin vastasyntyneiden teho-osastolla Saarella on ollut koronavirusepidemian aikana hoidossa noin 30 täysiaikaista ja ennenaikaisesti syntynyttä vauvaa äidin koronavirustartunnan vuoksi. Näistä ennenaikaisia lapsia oli 20. Yksikään vastasyntynyt ei ole sairastunut koronaan.
Tilanne on Husin mukaan vaikeutunut deltamuunnoksen vuoksi. Se aiheuttaa raskaana oleville vakavamman taudin kuin aiemmat virusmuodot.
Tuoreen brittitutkimuksen mukaan deltavirus aiheuttaa aiempia versioita enemmän ennenaikaisia synnytyksiä, tartunnan vuoksi käynnistettyjä synnytyksiä ja keisarinleikkauksia. Lisäksi raskaana oleville tulee deltan vuoksi enemmän keuhkokuumeita sekä hengitystuen ja tehohoidon tarvetta. Myös vastasyntyneillä on suurempi riski joutua tehohoitoon.
– Vaikka koronatartunta vastasyntyneellä on harvinainen, ennenaikaisuus lisää haasteita ja tehohoidon tarvetta. Keskosuus lisää hengityksen tukihoidon tarvetta ja mitä ennenaikaisemmasta lapsesta on kyse, sitä suurempi riski on. Lähes kaikki pikkukeskoset tarvitsevat hengityksen tukihoitoa ja suuri osa myös hengityskonehoitoa. Lisäksi keskoset tarvitsevat usein suonensisäistä ravitsemusta ja myös antibioottihoitoa infektioherkkyytensä vuoksi, kertoo tiedotteessa osastonylilääkäri Marjo Metsäranta.
Meille on kertynyt paljon kokemusta vaikean taudin aiheuttamista ongelmista. Sen sijaan tiedossamme ei ole yhtään tapausta, jossa rokotus olisi aiheuttanut ongelmia.
Linjajohtaja Aydin Tekay, Hus
Lähes kaikki viime viikkoina Husin sairaaloissa koronan vuoksi ennenaikaisesti keisarileikkaukseen tai tehohoitoon joutuneet odottajat ovat tiedotteen mukaan olleet rokottamattomia.
Koska deltakorona tarttuu muita virusmuotoja herkemmin, siltä on vaikea suojautua muuten kuin rokotteella.
Husin mukaan maailmanlaajuisen valtavan käyttökokemuksen, eläinkokeiden ja tutkimustiedon perusteella voidaan sanoa, että koronavirusrokote on sekä odottavalle äidille että sikiölle turvallinen.
– Suomen kaikista synnytyksistä kolmasosa hoidetaan Husin sairaaloissa. Meille on kertynyt paljon kokemusta vaikean taudin aiheuttamista ongelmista. Sen sijaan tiedossamme ei ole yhtään tapausta, jossa rokotus olisi aiheuttanut ongelmia raskaana olevalle, sikiölle tai vastasyntyneelle, kertoo Aydin Tekay.