Jo 77 asuntoyhteisöä hakenut Espoon seudulla tupakointikieltoa – Kielto voi parhaimmillaan nostaa asunnon arvoa: "Kyllä suurin osa ostavista asiakkaista pitää erinomaisena sitä"

Savuttomuus: Tupakointikieltoa on hakenut Espoossa, Kauniaisissa ja Kirkkonummella 77 asuntoyhteisöä.

Kiinteistömaailma Kauniaisten ja Espoon yrittäjä Riikka Wirta kertoo, että tupakointikielto vaikuttaa asunnon myyntiin enemmän positiivisesti kuin negatiivisesti. Annika Pitkänen

Janne Koivisto

Taloyhtiöön haettu tupakointikielto voi jopa nostaa taloyhtiön asuntojen arvoa.

Kiinteistömaailma Kauniaisten ja Espoon yrittäjä Riikka Wirta kertoo, että tupakointikielto vaikuttaa asunnon myyntiin enemmän positiivisesti kuin negatiivisesti.

– Kyllä suurin osa ostavista asiakkaista pitää erinomaisena sitä, että talossa on tupakointikielto, koska silloin asiasta ei tarvitse erikseen vääntää, Wirta sanoo.

– He, joille tupakointi on elinehto, tutkivat ja kysyvät jo etukäteen, onko tupakointi sallittu, ja jos ei ole, siirtyvät yleensä seuraavaan kohteeseen.

Wirran mukaan tupakointikieltoja tulee Espoon seudulla vastaan enenevissä määrin. Uudemmissa kohteissa tupakointikielto saattaa olla ihan yhtiöjärjestyksessä.

– Kaikki asiakkaat eivät välttämättä ole pohtineet koko asiaa, mutta he pitävät yleensä tupakointikieltoa positiivisena, kun kuulevat siitä, Wirta mainitsee.

Pidämme savuttomuutta tärkeämpänä oikeutena kuin oikeutta tupakoida asunnossa.

Tarik Ahsanullah

Vuoden 2017 alusta voimaan tulleen tupakkalain säännöksen myötä taloyhtiöt voivat hakea kunnalta tupakointikiellon määräämistä.

Tupakointikielto voidaan määrätä huoneistoihin kuuluville parvekkeille, huoneiston käytössä oleviin ulkotiloihin ja huoneistojen sisätiloihin.

Johtava kaupungineläinlääkäri Mari Nevas kertoo, että tupakointikieltoa on hakenut Espoon seudun ympäristöterveydeltä 77 asuntoyhteisöä.

Espoon seudun ympäristöterveys käsittelee Espoon lisäksi Kauniaisten ja Kirkkonummen hakemukset.

Hakemuksia on tullut vuosina 2017–2020 melko tasaisesti, 12–16 kappaletta vuodessa. Tänä vuonna hakemuksia on saapunut elokuun loppuun mennessä jo 17.

Nevaksen mukaan suurin osa hakijoista on kerrostaloyhtiöitä, joiden joukossa on sekä omistus- että asumisoikeusasuntoja. Mukana on myös muutama pientaloyhtiö.

Mistä syistä kieltoa on haettu?

– Emme kysy syytä kiellon hakemiselle. Kunnan on määrättävä hakemuksesta tupakointikielto, mikäli tupakansavua voi kulkeutua naapurin parvekkeelle tai ulkoalueelle tai esimerkiksi korvausilma-aukkojen kautta huoneistoon sisälle. Muita perusteluja kiellon hakemiselle ei tarvitse esittää.

Asuntojen ostajat suhtautuvat tupakointikieltoon yleensä myönteisesti, ja niin tekevät myös vuokranantajat.

Suomen vuokranantajien päälakimies Tarik Ahsanullah kertoo, että järjestö pitää hyvänä sitä, että taloyhtiö voi hakea tupakointikieltoa.

– Pidämme savuttomuutta tärkeämpänä oikeutena kuin oikeutta tupakoida asunnossa, hän sanoo.

Vuokranantajien mielestä tupakoinnin kieltämistä yhtiöjärjestyksessä tulisi helpottaa siten, että päätös olisi mahdollista tehdä yhtiökokouksessa määräenemmistöpäätöksellä.

Määräenemmistöpäätökseen tarvitaan vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. Nykyisin tupakointikiellon lisääminen yhtiöjärjestykseen jälkikäteen vaatii kaikkien osakkaiden suostumuksen.

Vuokranantaja ei tarvitse tupakointikieltoa kieltääkseen vuokralaista tupakoimasta, sillä tupakoinnin voi kieltää vuokrasopimuksessa, mikä onkin yleistä.

Vuokranantajien tuoreimman jäsentutkimuksen mukaan tupakointi on kielletty 95 prosentissa vuokrasopimuksista.

Tupakointikiellolla on merkitystä vuokranantajalle niissä tilanteissa, joissa vuokralaista häiritsee naapurin tupakointi.

– Ongelma ei ole se, että vuokralaiset polttaisivat, koska se voidaan kieltää sopimuksella. Ongelma syntyy, kun naapurin tupakointi häiritsee vuokralaista ja selviää, että naapuri on omistusasuja. Ongelmaan puuttuminen on tällä hetkellä epätarkoituksenmukaisen vaikeaa, Ahsanullah katsoo.

Tästä on kyse

Taloyhtiö voi hakea tupakointikieltoa

Asuntoyhteisö voi hakea kunnalta tupakointikiellon määräämistä.

Tupakointikiellon määräämistä voi hakea asuntoyhteisön rakennuksen huoneistoihin kuuluville parvekkeille, huoneistojen käytössä oleviin ulkotiloihin ja huoneistojen sisätiloihin.

Hakemuksessa tarkoitettujen tilojen haltijoita on kuultava ennen hakemuksen tekemistä.

Asuinhuoneiston asuintilaa koskeva tupakointikielto ei koske sähkösavukkeen käyttämistä.

Lähde: Tupakkalaki

Vältä sudenkuopat

Hakemuksia vaivaa virheellinen kuuleminen

Yleinen ongelma tupakointikieltohakemuksissa on se, että tilojen haltijoiden kuuleminen on tehty virheellisesti.

Johtava kaupungineläinlääkäri Mari Nevas kertoo, että viime vuonna vastaanotetuista 22 hakemuksesta kuusi jouduttiin palauttamaan, koska kuuleminen oli tehty virheellisesti.

– Hakemusprosessissa tulee noudattaa huolellisesti Valviran ja Isännöintiliiton ohjetta. Suurimmat puutteet ovat olleet asuntoyhteisön kuulemisessa. Tilojen haltijoita, joita ovat sekä osakkaat että yhtiössä asuvat vuokralaiset, on kuultava ennen kuin päätetään kiellon hakemisesta, Nevas kertoo.

Tärkeää on myös se, että sekä hakemuksessa että tilojen haltijoiden kuulemisessa on kuvattava yksiselitteisesti, mihin tiloihin kieltoa ollaan hakemassa.

– Esimerkiksi jos kieltoa haetaan sekä parvekkeille että huoneistopihoille, on ne mainittava selkeästi ja yksiselitteisesti. Samoin parvekkeen alapuoliset terassit on mainittava hakemuksissa erikseen, mikäli myös niille haetaan tupakointikieltoa.

Selkeästi ja kattavasti täytetty hakemus lyhentää käsittelyyn kuluvaa aikaa.

Kommentoi

Mainos: Estateguru Finland Oy

Kolme syytä harkita yrityslainan ottamista

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut