Teatteri Röntgensali tuo tällä kertaa näyttämölle sotadraaman Yksin Berliinissä. Se on Natsi-Saksaan sijoittuva tosipohjainen tarina. Kaksi pientä ihmistä, Anna ja Otto, kapinoivat omalla tavallaan järjestelmää vastaan.
– Tämä on ollut raskas, kiehtova ja tärkeä projekti, näytelmän ohjaaja Eero Enqvist sanoo.
– Kiehtova se on siksi, että tässä puhutaan kohtaloista ja tapahtumista, jotka pitää kertoa aina uudelleen ja uudelleen. Raskas se on aiheensa vuoksi, mutta juuri sen takia tärkeä.
Koronapandemian rajoittaessa elämää Enqvist koki pienen ryhmän kanssa työskentelyn virkistävänä. Kaksi näyttelijää näyttelee kaikki roolit.
– Työskentely pienen ryhmän kanssa on ollut hyvinkin intensiivistä. Kahden näyttelijän ohjaaminen on ollut helpompaa kuin ison ryhmän, koska kaikki langat pysyvät paremmin käsissä.
Enqvist näkee näytelmän tärkeimpänä sanomana sen, että kaksikin yksilöä voi taistella valtavaa koneistoa vastaan. Siinä on yhtymäkohtia nykyaikaan.
– Tällä hetkellä meillä puhutaan paljon ilmastonmuutoksesta ja Afganistanista. Jokainen voi omalla kohdallaan miettiä, mitä minä voin tehdä maailman parantamiseksi, Eero Enqvist toteaa.
Yksin Berliinissä näytelmän rooleissa nähdään Juha Pikkarainen ja Marjanne Lönnroth.
Näytelmän myötä toteutuu Teatteri Röntgensali ry:n perustajan ja puheenjohtajan Marjanne Lönnrothin haave teatterin muuttumisesta enemmän ammattimaisen toiminnan toteuttajaksi.
– On ollut mahtavaa tehdä töitä ammattilaisten kanssa. Koronapandemian takia Juha Pikkaraisella vapautui aikaa oopperasta ja me saimme hänet tähän projektiin, Lönnroth iloitsee.
Yksin Berliinissä -näytelmän harjoitteleminen oli mahdollista, koska työryhmä on pieni.
– Korona-aika ei ole vielä ohi eikä vanha normaali ehkä koskaan palaa. Haluamme varmistaa katsojien turvallisuuden ja jätämme katsomoon turvavälit, Lönnroth huomauttaa.
Teatteri on Marjanne Lönnrothille puhtaasti intohimo. Hän on harrastanut näyttelemistä 40 vuotta ja oma teatteri on ollut hänen tavoitteenaan jo lapsuudessa.
– Toivottavasti teatterimme saa ammattilaisia produktioihin jatkossakin. Tämä oli selkeänä tulevaisuuden tavoitteena mielessämme jo yhdistystä perustaessamme kuusi ja puoli vuotta sitten.
– Teatterin perustin yhdistyksen muiden perustajajäsenien kanssa, koska olin saanut suuren leikkauksen hoitovirheenä hermovaurion ja kipu hellittää vain ollessani roolissa näyttämöllä, Lönnrot kertoo.
Juha Pikkarainen on näyttelijä (TeM) ja oopperalaulaja. Näytelmässä hänellä on Oton, rikospoliisi Escherichin, syyttäjän ja Kamarioikeudenneuvos Fromin roolit. Hänen tärkeimpiä viime aikojen töitään ovat olleet Paavo Ruotsalainen Joonas Kokkosen oopperassa Viimeiset kiusaukset ja Kreivi MonteroneVerdin oopperassa Rigoletto.
Juha Pikkarainen on myös työskennellyt näyttelijänä muun muassa Tampereen teatterissa ja Mikkelin teatterissa.
Marjanne Lönnrothin viimeisimpiä merkittäviä roolejaan ovat Äiteen rooli Sirkku Peltolan näytelmässä Yksiöön En Äitee Ota ja Mariannen rooli Ingmar Bergmanin näytelmässä Kohtauksia eräästä avioliitosta.
Yksin Berliinissä näytelmän valo- ja äänitekniikasta vastaa Sergei Borovskii.
Ensi-ilta on 16. lokakuuta Kannusalissa (Kannusillankatu 4). Esityksiä on neljä. Lippujen varaukset Teatteri Röntgensalin kotisivulta www.rontgensali.fi