Koulu ja iso työmaa eivät ole helppo yhdistelmä, mutta Soukan koulussa yhteiselo on saatu sujumaan – oppilailla on kuitenkin rakentajille yksi toive

Katutyöt: Soukassa käydään koulua ison työmaan vieressä. Yhteiselo vaatii pelisääntöjä.

Soukan koulun 4 B -luokan oppilaat Saga (vas.), Kreetta, Helmi, Valtteri ja Eemil tutustuivat työmaakoneisiin tiistaina. Minna Airamaa
Minna Airamaa

Minna Airamaa

Soukan koululla on eletty vieri vieressä isojen katutyömaiden kanssa syksyn alusta. Tiistaina koululla järjestettiin liikenneturvallisuustapahtuma, jossa oppilaat pääsivät tutustumaan kuorma-autoihin ja työkoneisiin. Samalla kerrottiin riskeistä, joita niiden lähellä liikkumiseen liittyy.

Koulun 4 B-luokan oppilaille työmaat ja niihin liittyvät käytännöt ovat tulleet tutuiksi.

– Koulumatkaani työmaat eivät haittaa. Lähinnä ne vaikuttavat välitunneilla. Jos pallo menee työmaille, sitä ei saa mennä itse hakemaan, sanoo Eemil.

Pallohuolen tunnistavat myös muut oppilaat. Valtteri esittää siihen ratkaisua.

– Aitojen pitäisi olla korkeampia, jotta pallot eivät menisi työmaiden puolelle, hän sanoo.

Valtterin koulumatkaan työmaat eivät vaikuta, mutta uimahallille kulkiessaan hän joutuu käyttämään työmaa-alueiden läpi kulkevia reittejä.

Kreetta kertoo, että räjähdykset ja niistä kuuluvat äänet pelottavat. Helmi puolestaan kokee pelottavaksi isoja kiviä nostavat työkoneet.

– Räjähdysten äänet ja tärinä tuntuvat luokissa, sanoo myös Saga.

Hänenkään koulumatkansa ei kulje työmaiden läpi, mutta päivittäiset pyörämatkat tallille ovat pidentyneet työmaiden kiertoreittien vuoksi.

Urakoitsija Terrawisen edustaja Salome Kallio lupaa, että korkeammat aidat otetaan harkintaan.

– Korkeammat aidat on mahdollista saada, se ei ole ongelma, Kallio vakuuttaa.

Soukan koulun rehtori Velijussi Kyllijoki kertoo, että yhteiselo työmaiden kanssa on sujunut hyvin. Minna Airamaa

Yhteiselo työmaiden kanssa on sujunut Soukan koulun rehtori Velijussi Kyllijoen mukaan hyvin. Turvalliset kulkureitit käytiin heti koulujen alkaessa läpi urakoitsijan kanssa.

Karkaavat pallot rehtorikin tunnistaa. Soukantien alikulun rakennustyömaa ulottuu aivan koulun välituntikäytössä olevan kentän viereen.

– Oppilaille on teroitettu, että jos pallo menee aidan yli työmaalle, sen hakee aikuinen, tai aikuiselta on kysyttävä lupa pallon hakemiseen, Kyllijoki kertoo.

Työmaista johtuvia ongelmatilanteita ei rehtorin mukaan ole sattunut, eikä vanhemmilta ole juurikaan tullut viestejä työmaihin ja turvallisuuteen liittyen.

– Toki seuraamme tilannetta koko ajan. Ongelmia voi kuitenkin aiheuttaa myös normaali liikenne. Esimerkiksi Soukantiellä on väliaikainen suojatie. Toivoisimme, että siinä muistettaisiin koululaisten ja muiden kulkijoiden turvallisuus, samoin kuin koulun saattoliikenteessä, Kyllijoki huomauttaa.

Soukantien alikulku uusitaan ja työmaa ulottuu aivan koulun kentän viereen. Oppilaat toivovat korkeampia aitoja, jotta pallot eivät välituntien leikeissä lentäisi työmaalle. Minna Airamaa

Kesällä alkaneet katutyöt herättivät keskustelua alueen some-ryhmissä ja palautetta tuli myös kaupungille muun muassa puiden kaadosta, kertoo rakennuspäällikkö Hannu Lehtikankare Espoon kaupungilta.

Viime aikoina palautteiden määrä on hänen mukaansa vähentynyt.

Iso työmaa etenee Lehtikankareen mukaan aikataulussa eikä isompia yllätyksiä ole tullut.

Työmaa-aitoja on kaadettu satunnaisesti ja palautetta kaupungille on tullut myös pimeänä olleista valoista. Valot on Lehtikankareen mukaan korjattu.

Kommentoi

Mainos: Helsingin Uutiset

Pääkaupungin keskusta on edelleen the place to be – katso tästä ytimen tarjonta

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut