Koronatilanteen pahentumisen vuoksi koko Uudellamaalla ja Etelä-Pohjanmaalla otetaan käyttöön leviämisvaiheen rajoitukset ravintoloille. Valtioneuvoston päätöksellä ne ovat voimassa huomisesta perjantaista 22. lokakuuta lähtien, kerrotaan sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteessa.
Uudellamaalla rajoitukset ovat tähän asti olleet voimassa vain pääkaupunkiseudulla.
Leviämisvaiheen rajoitukset ovat voimassa myös Varsinais-Suomen, Satakunnan, Päijät-Hämeen, Pohjanmaan, ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa.
Rajoitusten mukaan anniskelu on sallittu kello 07–24 ja ravintolat saavat olla avoinna kello 05–01.
Jos alkoholin anniskelu on päätoimiala, on sisätiloissa ja ulkotiloissa käytössä vain puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa on sisätiloissa käytössä vain 75 prosenttia asiakaspaikoista.
Lisäksi edellytetään, että kaikilla asiakkailla on sisätiloissa oma istumapaikkansa pöydän tai sitä vastaavan tason ääressä.
Rajoitukset eivät koske henkilöstöravintoloita eivätkä noutoruuan myymistä asiakkaille.
Vaihtoehtona rajoituksille on se, että asiakkailta vaaditaan koronapassi.
Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry ei hyväksy valtioneuvoston tänään tekemää päätöstä. MaRan tiedotteen mukaan valtioneuvosto sysää rokotevastaisten aiheuttamat ongelmat ravintolayrittäjille ja -työntekijöille.
– Ravintolayrittäjät ja -työntekijät joutuvat kantamaan seuraukset tehohoidon riittämättömästä kapasiteetista ja siitä, että osa kansalaisista jättää vapaaehtoisesti rokotteen ottamatta. Ravintolat voivat päästä rajoituksista eroon koronapassia vaatimalla. Sen käyttöönotto altistaa kuitenkin yrittäjät ja työntekijät vihapuheelle, uhkauksille ja liiketoiminnan vahingoittamisyrityksille, tiedotteessa kirjoitetaan.
MaRa tekee oikeuskanslerille kantelun Uudenmaan ja Etelä-Pohjanmaan siirtämisestä leviämisvaiheen rajoitusten piiriin.
Muualla maassa ei ole erillisiä rajoituksia asiakasmäärään tai anniskelu- ja aukioloaikoihin. Yleiset hygienia- ja etäisyydenpitovelvoitteet ovat kuitenkin voimassa koko maassa.