Espoolainen rikosylikonstaapeli on tunnistanut tsunamin uhreja ja tutkinut Turun terrori-iskua – nyt hänen kirjasarjastaan suunnitellaan tv-sarjaa

Kirjailija: Niko Rantsi on ilahtunut, että tunnettu ohjaaja näkee kirjoissa tv-sarjan ainekset.

Espoolaisen dekkaristin Niko Rantsin Lainvartijat-kirjasarjasta suunnitellaan tv-sarjaa. Andrei Alénin ja Aku Louhimiehen tuotantoyhtiö Backmann & Hoderoff on ostanut Niko Rantsin sarjan elokuvaamisoikeudet.

Rikosylikonstaapelina työskentelevän Rantsin dekkarit kuvaavat realistisesti suomalaisten poliisien työtä ja arkea jatkuvassa vaarassa. Rantsi kuvaa myös poliisien sisäistä kamppailua ammatin ristipaineissa.

Tässä vaiheessa Rantsi ei vielä ole selvillä tv-sarjan tarkasta toteutusaikataulusta eikä siitä, kuinka montaa osaa sarjaan tulee.

– Tämä voi olla vuosien projekti. Sopimus kattaa kolme kirjaa, mutta sarjan kolmas osa ilmestyy vasta alkuvuodesta 2023, Rantsi kertoo.

Hän on hyvin ilahtunut siitä, että tunnettu ohjaaja näkee kirjoissa tv-sarjan ainekset. Rantsi ei kuitenkaan ole mukana käsikirjoittamassa sarjaa, vaan yhteistyötä tehdään muulla tavoin.

– Päätyö pitää hoitaa kunnialla ja sen lisäksi on muutakin elämää. Olen hankkeessa mukana antamalla käyttöön poliisin ammattitaitoa kommenteillani.

Kuvauspaikoista ei ole vielä keskusteltu, mutta Rantsi olisi mielissään, jos kuvauksia tehtäisiin siellä, minne hän on kirjojensa tapahtumat sijoittanut. Espoo ja läntinen Uusimaa ovat etenkin ensimmäisessä dekkarissa keskeisiä paikkoja.

– Jokaisen kirjailijan haave on nähdä oma tarina tv-sarjana tai elokuvana. Olen seurannut Aku Louhimiehen ansiokasta uraa Irtiottoja-sarjasta alkaen. Uskon, että hänen luotsaamanaan rikosromaanieni maailmankuva välittyy tulevassa tv-sarjassa erinomaisesti, Niko Rantsi sanoo.

Rantsin esikoisteos Sinun puolestasi vuodatettu arvioitiin yhdeksi vuoden 2020 parhaista suomalaisista rikosromaaneista. Lainvartijat-sarjan uusin romaani Kuka viereesi jää ilmestyi toukokuussa 2021. Molemmat dekkarit on julkaissut Werner Söderström Osakeyhtiöön kuuluva Tammi.

Rikosylikonstaapeli Niko Rantsi työskentelee Keskusrikospoliisissa. Hän on toiminut muun muassa Turun terrori-iskun päätutkijana ja tsunamiuhrien tunnistajana.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut