Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Posti toi espoolaiselle koululaiselle kirjeen, joka sai koko perheen hieraisemaan silmiään – terveyspalvelujen johtaja kertoo nyt, mistä on kyse

Terveys: Kirjallisten karanteenipäätösten käsittelyssä ja postituksessa ollut jopa viikkojen viiveitä.

Posti toi maanantaina 25. lokakuuta espoolaiskoululaiselle karanteenipäätöksen ajalle 30.8.–6.9. Koronakaranteenipäätös tuli siis kahdeksan viikkoa myöhässä.

Tieto jo menneestä karanteenista oli nuorelle ja hänen perheelleen uusi, sillä karanteenimääräystä ei ollut tullut aiemmin puhelimitse eikä myöskään koulun kautta.

Määräys karanteenista oli päivätty 29. syyskuuta eli lähes kuukausi karanteenin päättymisen jälkeen.

Onko kirje lähetetty vahingossa?

Espoon terveyspalvelujen johtaja Markus Paananen kertoo sähköpostitse, että kaikille karanteeniin määrätyille lähetetään karanteenipäätös.

– Kirjallisten karanteenipäätösten käsittelyssä ja postituksessa on ollut syksyn suurten tapausmäärien vuoksi valitettavasti jopa viikkojen viiveitä, Paananen sanoo.

Paanasen mukaan karanteenitieto annetaan alkuvaiheessa tiedoksi suullisesti tai kirjallisesti esimerkiksi oppilaitoksen välityksellä. Tieto karanteenista kirjataan myös potilastietojärjestelmään.

Koululainen oli altistunut koulussa elokuun lopussa. Koulu tiedotti maanantaina 30. elokuuta huoltajille, että yhdellä luokan oppilaalla on todettu koronatartunta ja että Espoon tartuntatautiyksikkö selvittää tartunnalle altistuneita.

Varotoimena opetus järjestettäisiin tiistaista 31. elokuuta alkaen etänä.

Perjantaina 3. syyskuuta vanhemmille tuli viesti, jossa kerrottiin, että koska tartuntatautiyksikkö ei ole lähettänyt koulun tietoon virallista karanteenipäätöstä, ei sitä ole voitu välittää vielä koteihin.

Etäopetusta jatkettiin kuitenkin tiistaihin 7. syyskuuta saakka.