Kela selvitti, kuinka monella työeläkkeelle jääneellä olisi oikeus saada työeläkkeen lisäksi kansaneläkettä. Nyt Kela kertoo tiedotteessaan, että yli 3 550 työeläkkeelle jääneellä saattaa olla oikeus myös kansaneläkkeeseen.
Suurin osa vuosittaisessa selvityksessä löytyneistä kansaneläkkeeseen oikeutetuista on 65 vuotta täyttäneitä, mutta mukana on myös nuorempia työkyvyttömyyseläkkeelle jääneitä.
Vanhuuseläkkeen alaikäraja on työeläkkeessä alempi kuin kansaneläkkeessä. Tämän vuoksi osa työeläkkeelle jääneistä ei huomaa 65 vuotta täyttäessään hakea kansaneläkettä, vaikka heillä saattaisi olla siihen oikeus.
Kelan rekisteritietojen perusteella löytyi 3 557 henkilöä, jotka saavat niin pientä työeläkettä, että heillä saattaa olla oikeus kansaneläkkeeseen. Kela ottaa heihin yhteyttä viestipalvelun kautta, puhelimitse tai kirjeitse ja neuvoo kansaneläkkeen hakemisessa.
He kaikki eivät kuitenkaan tule saamaan kansaneläkettä. Heillä saattaa olla muita eläketuloja, jotka vaikuttavat kansaneläkkeen myöntämiseen. Kansaneläkkeen saannin esteenä voi olla esimerkiksi ulkomailta maksettava eläke.
Viime vuonna tehdyn selvityksen perusteella kansaneläkettä alkoi työeläkkeen lisäksi saada 6 787 asiakasta. Myönnetyn kansaneläkkeen määrä oli keskimäärin noin 64 euroa kuukaudessa.
Kelan etuuspäällikkö Pirjo Raute painottaa myönnetyn kansaneläkkeen tärkeyttä. Vaikka summa saattaa tuntua äkkiseltään pieneltä, voi sillä olla suuri merkitys pienituloisen eläkkeensaajan talouteen.
Jos saa työeläkettä ja muita eläkkeitä vähemmän kuin 1 373,30 euroa kuukaudessa, kansaneläke voi täydentää eläketurvaa. Parisuhteessa asuvalla työeläkkeen vastaava määrä on 1 230,63 euroa kuukaudessa.
Kansaneläkettä voi täydentää lisäksi takuueläke. Takuueläke turvaa Suomessa asuvalle henkilölle vähimmäiseläkkeen (837,59 euroa kuukaudessa), jos kaikki hänen eläkkeensä ennen verotusta ovat yhteensä enintään 830,82 euroa kuukaudessa.
Tuloraja ja vähimmäiseläke jäävät kuitenkin tätä pienemmäksi, jos henkilö on varhennetulla vanhuuseläkkeellä.
Nämä euromäärät korottuvat vuodenvaihteessa kansaneläkeindeksin tarkistuksen vuoksi.