"Mustasta perjantaista" on tullut yksi vuoden tärkeimmistä ostospäivistä, jolloin esimerkiksi Prismassa myydään käyttötavaraa jopa 47 prosenttia enemmän kuin kampanjaa aiempina viikkoina. Tänä vuonna Black Fridayn hittituotteista saattaa kuitenkin tulla pulaa, Prisman tiedotteessa varoitetaan.
Marraskuun viimeisen perjantain hittituotteita ovat tyypillisesti erilaiset elektroniikkatuotteet. Muun muassa paljon puhuttu komponenttipula voi vaikuttaa siihen, miten suuria eriä näitä tuotteita on Black Friday -tarjouksissa. Näin on ainakin Prismassa, kertoo Kodin ja Viihteen myyntipäällikkö Rauna Junnila tiedotteessa.
Junnila ennustaa, että tänä vuonna mustan perjantain hittejä ovat pienten kodinkoneiden ja äänilaitteiden lisäksi ainakin urheiluvälineet, neulelanka ja Muumi-käsipyyhkeet.
Viime vuonna koronapandemia näkyi selvästi Black Fridayn suosikkituotteissa: Prisman viiden myydyimmän tuotteen kärjessä on kirurginen suu-nenäsuojus.
Muut viime vuoden myydyimmät olivat hierontavasara, televisio, varsi-imuri ja Muumi-muki nimeltä Loikoilua.
Black Friday järjestetään tänä vuonna 26. marraskuuta.