Merkittävä enemmistö suomalaisista kannattaa tupakka- ja nikotiinituotteille 20 vuoden ostoikärajaa, selviää terveysjärjestö Suomen ASH ry:n teettämästä kyselystä.
Tiedotteessa kerrotaan, että tätä ikärajaa kannattaa peräti kaksi kolmesta (67 prosenttia) vastaajasta. Päivittäin tupakoivista yli puolet (54 prosenttia) kannattaa ostoikärajan nostamista 20 vuoteen. Päivittäin nuuskaavilla kannatus oli 64 prosenttia ja päivittäin sähkösavukkeita käyttävillä 85 prosenttia.
Ostoikärajan nostaminen ei ole mukana eduskunnassa käsiteltävänä olevassa tupakkalakiesityksessä. Nyt ikäraja on 18 vuotta.
– Tupakointi aloitetaan lähes aina nuorena, ja korkeamman ostoikärajan on osoitettu vähentävän nuorten tupakoinnin aloittamista. Lisäksi korkeampi ikäraja tehostaisi viestiä tuotteiden haitallisuudesta ja auttaisi torjumaan tupakkayritysten pyrkimyksiä vaikuttaa nuoriin kriittisessä ikävaiheessa, toteaa tiedotteessa Suomen ASH:n hallituksen puheenjohtaja, professori Pekka Puska.
Ostamisen ikärajan nostoa kannatetaan eri puolella maata ja kaikissa väestöryhmissä. Pääkaupunkiseudulla kannatus on 66 prosenttia ja maaseutumaisissa kunnissa jopa 73 prosenttia.
Suurinta kannatus on 70 vuotta täyttäneillä. Heistä 79 prosenttia kannattaa 20 vuoden ikärajaa. Alle 30-vuotiaidenkin ikäryhmässä 65 prosenttia kannattaa ikärajan nostamista.
Ikärajan nostamista pidetään hyvänä eri ammatti- ja tuloryhmissä. Johtavassa asemassa olevista ja ylemmistä toimihenkilöistä 69 prosenttia ja eläkeläisistä 71 prosenttia kannattaa korkeampaa ikärajaa. Samaa mieltä on myös selvä enemmistö alemmista toimihenkilöistä, työntekijöistä ja yrittäjistä. Näissä kaikissa kannatus on yli 60 prosenttia.
Opiskelijoista ikärajaa kannattaa keskimääräistä harvempi. Kyselyyn vastanneista opiskelijoistakin nostamista kannattaa silti yli puolet (54 prosenttia).
– Tulokset kertoivat väestön laajamittaisesta tuesta savuttomalle ja nikotiinittomalle Suomelle, mikä tulisi näkyä myös tupakkalaissa, sanoo Suomen ASH:n toiminnanjohtaja Mervi Hara.
Hän ottaa esimerkiksi Yhdysvallat, jossa tupakkatuotteiden ja sähkösavukkeiden ostoikärajaksi on asetettu 21 vuotta.
– Perusteluna oli muun muassa se, että tupakkayhtiöt kohdistavat markkinoinnin nuoriin, joiden aivot ovat erityisen herkät nikotiiniriippuvuuden syntymiselle, Hara jatkaa.
Kantar TNS Oy:n toteuttama Gallup Forum -internetpaneelissa tehty kysely tehtiin 5–10.11.2021. Kysymyksiin vastasi 1 685 henkilöä. Tutkimustulosten virhemarginaali on noin 2,4 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Aineisto edustaa maamme 18–79-vuotta täyttänyttä väestöä.