Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lähiseudun asukkaat pelkäävät melua, välkettä ja terveyshaittoja – Espooseen suunnitellun tuulivoimalan kaavoitus etenee, nyt voit vaikuttaa suunnitelmiin

Espoon Ämmässuolle suunniteltu tuulivoimala etenee kaupungin päätöksenteossa. Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi tuulivoimalaa koskevan kaavaehdotuksen nähtäville viime viikolla. Ehdotus on nähtävillä 29.11.–30.12., jona aikana siitä voi jättää virallisia muistutuksia.

Tämän jälkeen kaava valmistellaan hyväksyttäväksi.

Ämmässuolle sijoittuva tuulivoimala on jo ehtinyt herättää vastustusta. Tuulivoimalan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa esiteltiin asukkaille ja muille tahoille alkuvuodesta muun muassa asukastilaisuudessa. Suunnitelmasta jätettiin 12 mielipidettä, joissa hanketta pääosin vastustettiin.

Mielipiteensä jättivät 10 yksityishenkilön lisäksi Nuuksio-seura sekä Helsingin seudun lintutieteellinen yhdistys Tringa.

Mielipiteissä nostetaan esiin huoli tuulivoimalan aiheuttamasta melusta, terveydellisistä haitoista, välkkeestä, asuntojen arvon laskusta sekä muista vaikutuksista ympäristölle ja luonnolle.

Voimalan pelätään myös levittävän jätteiden käsittelystä aiheutuvaa hajua nykyistä laajemmalle alueelle.

Hanketta vastustava Nuuksio-seura vaatii kaavoittamisen keskeyttämistä siihen saakka, kunnes HSY teettää luvatun yhteisvaikutusten arvioinnin, joka pitää sisällään keskeisten ympäristövaikutusten, sosiaalisten vaikutusten sekä terveysvaikutusten arvioinnin. Seura toteaa, että jos arviointi on tehty asianmukaisesti ja sen tulokset osoittavat, että voimalasta ei aiheudu haittaa paikallisille asukkaille, seura voi harkita kantaansa uudelleen.

Tringa on huolissaan siitä, että linnut törmäävät tuulivoimalan lapoihin.

Lisäksi mielipiteissä kyseenalaistetaan tuulivoimalan kannattavuus ja kritisoidaan hankkeesta tiedottamista ja asukkaiden kuulemista.

Mielipiteissä huomautetaan myös, että tuulivoimalan läheisyyteen on suunniteltu Histan uutta kaupunginosaa, jonne voisi tulla asuntoja 30 000 asukkaalle.

Tuulivoimala sijoittuisi Ämmässuon ekoteollisuuskeskukseen, jonka välittömässä läheisyydessä ei ole isoja asuinalueita. Ämmässuosta etelään ja lounaaseen on haja-asutusta, lähin taajama-asutus sijaitsee noin kahden kilometrin päässä

Suuremmat asutuskeskittymät Muurala ja Kauklahti sijaitsevat noin viiden kilometrin etäisyydellä. Kirkkonummen Veikkolaan suunnittelualueelta on matkaa noin kuusi kilometriä.

Tuulivoimalaa suunnittelee maa-alueen omistava Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY. Voimala tuottaisi arvion mukaan noin 12 000 megawattituntia sähköä vuodessa, mikä vastaa noin 600 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta.

Voimalan kokonaiskorkeus olisi noin 203 metriä. Napakorkeus eli tuulivoimalan tornin korkeus siihen kohtaan, josta lavat lähtevät, olisi noin 128 metriä.

Kaupunki perustelee tuulivoimalaa muun muassa sillä, että tuulivoimalla tuotettava energia tukee Espoon ilmasto- ja kestävyystavoitteita.

Lue myös:

Ämmässuo valikoitui tuulivoimalan paikaksi muun muassa tuuliolosuhteiden ja harvan asutuksen vuoksi – "Nyt katsotaan, miten hankkeeseen otetaan eri tahoilla kantaa"