Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kuusi asiantuntijaa auttaa espoolaisia miehiä, jotka harjoittavat perheväkivaltaa – tällainen on tyypillinen asiakas, ja nämä syyt selittävät väkivaltaa: "On paljon esimerkiksi koulukiusattuja"

Väkivalta: Lyömätön linja auttaa espoolaismiehiä lopettamaan perheväkivallan.

Entistä useampi espoolainen mies hakee apua välttääkseen väkivallan käytön puolisoaan tai lapsiaan kohtaan.

Väkivaltatyön asiantuntija Mika Värränkivi on työskennellyt Espoon Lyömättömällä linjalla 12 vuotta. Hänen mukaansa kulunut vuosi on ollut kiireisin.

Lyömätön linja on tarkoitettu miehille, jotka ovat käyttäneet tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa perheessään tai muissa läheisissä suhteissaan.

Yhteydenottojen määrään on vaikuttanut koronapandemia.

– Uusien asiakkaiden tarinoissa korostuu se, että tilanteet kärjistyvät, kun ollaan paljon kotona, Värränkivi kertoo.

Lyömätön linja on auttanut espoolaisia miehiä katkaisemaan väkivallan kierteen vuodesta 1993 lähtien.

Palvelussa työskentelee kuusi ammattilaista. Lyömätön linja auttaa Värränkiven mukaan noin sataa asiakasta vuodessa.

– Meillä käy kaikenikäisiä aikuisia, mutta tyypillinen asiakas on 35-vuotias perheellinen mies, jolla on kotona vaimo ja pienet lapset, ja sitten alkaa tapahtua jotakin, mistä henkilö on itsekin huolissaan. Kohteena on yleensä oma puoliso, mutta joskus lapsetkin saavat osuutensa.

Väkivalta nähdään Lyömättömällä linjalla laajasti. Siihen kuuluu paitsi fyysinen myös henkinen ja esimerkiksi seksuaalinen ja taloudellinen väkivalta.

Perhe- ja lähisuhdeväkivallan taustalla on Värränkiven mukaan monia tekijöitä.

– Useimmat ihmiset tunnistavat syyksi ulkoiset tekijät, kuten stressin, kiireen ja paineen työelämässä ja kotona.

Värränkiven mukaan moni väkivaltaa käyttävä mies on kokenut itse väkivaltaa.

– On paljon esimerkiksi koulukiusattuja, jotka siirtävät kuvion omaan perheeseensä.

Yleinen on myös kokemus, että kun suhteessa tulee riitaa, väkivalta on ainoa keino puolustaa itseä.

– Näihin yritetään pureutua ja löytää parempia ratkaisukeinoja.

Värränkivi kannustaa miehiä hakemaan apua. Hänen mukaansa väkivallan käytöstä on mahdollista päästä eroon.

– Ihmiset muuttavat täällä ihan aidosti toimintaansa. Jotkut kuvaavat, että se on aika kokonaisvaltainen ajattelutavan muutos, että ei ole enää pakko hallita ympäristöä ja lähellä olevia ihmisiä.

Viime viikolla vietettiin miesten viikkoa. Sen kunniaksi Lyömätön linja jakoi perjantaina Leppävaaran Läkkitorilla miehille ruusuja, jotka on saatu lahjoituksena paikalliselta kauppiaalta.

– Tausta-ajatuksena oli purkaa niitä perinteisiä ajatuksia siitä, mitä miehet ovat ja voiko miehelle ojentaa kukan. Haluamme osoittaa, että arvostamme miehiä, vaikka työssä tapaamme miehiä, jotka ovat käyttäytyneet huonosti. Usein se, että joku arvostaa, välittää ja kuuntelee, on edellytys sille, että voi lähteä muuttamaan omaa käytöstään, Värränkivi toteaa.