Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Antibiootteja käytetään yhä harvemmin – tässä syyt

Koronapandemia on vähentänyt antibioottien kulutusta Suomessa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL tiedottaa.

– Korona-aikana sairaaloiden antibioottien kulutuksen vähenemiseen ovat vaikuttaneet muun muassa hankaluudet perusterveydenhuollon palveluiden saatavuudessa ja ei-kiireellisten leikkausten peruuntumiset, THL:n tutkija Katja Koukkari sanoo laitoksen tiedotteessa.

Antibioottien kulutuksen vähenemiseen on vaikuttanut myös pitkäaikaissairauksia sairastavien potilaiden sairaalahoitojaksojen väheneminen, hän lisää.

Vastaava antibioottien käytön vähenemisen ilmiö on havaittavissa myös useissa muissa Euroopan maissa.

Vuosina 2019–2020 bakteerilääkkeiden kokonaiskulutus laski EU- ja ETA-maissa 16,6 prosenttia ja Suomessa 19,3 prosenttia.

Tämä käy ilmi tuoreista mikrobilääkkeiden kulutuksen seurantaraporteista, jotka julkaistiin Euroopan antibioottipäivänä 18. marraskuuta.

Lääkekulutuksen alueellista seurantaa ja raportointia olisi parannettava.

Emmi Sarvikivi

Lisäksi THL tiedottaa, että sosiaalisten kontaktien välttäminen, käsihygienian edistäminen, yskimisetiketti ja matkustusrajoitukset ovat vähentäneet kaikkien hengitystieinfektioiden sekä suolistoinfektioiden esiintymistä.

– Se selittää antibioottien kulutuksen laskua avoterveydenhuollossa, THL:stä kerrotaan.

Antibioottien kulutusta seurataan, jotta voidaan havaita mahdolliset ongelmakohdat sekä käynnistää toimet, joilla kulutusta voidaan vähentää ja kohdistaa tarkemmin, THL tiedottaa.

– Lääkekulutuksen alueellista seurantaa ja raportointia olisi parannettava Suomessa, THL:n ylilääkäri Emmi Sarvikivi kertoo tiedotteessa.

– Jos sairaanhoitopiirissä ei tiedetä, miten esimerkiksi sen alueen sairaaloissa ja avohoidossa käytetään antibiootteja, on asiaan mahdotonta puuttua.