Kansanedustaja ja Espoon kaupunginvaltuutettu Kai Mykkänen (kok.) lähtee ehdolle aluevaaleissa.
– Harkitsin pitkään ehdokkuutta ja tulin siihen tulokseen, että nyt on käynnissä Suomen historiassa suurin sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistaminen, jossa haluan olla mukana, Mykkänen kommentoi Länsiväylälle.
Mykkänen näkee sote-uudistuksen olevan merkittävä nimenomaan Länsi-Uudellamaalla, josta on muodostumassa Suomen suurin hyvinvointialue.
Valtakunnallisesti hyvinvointialueiden vuosittainen kokonaisbudjetti on noin 20 miljardia euroa.
– On tärkeää, että budjeteissa pysytään ja eurot käytetään vastuullisella ja tarkan markan menetelmällä. Näistä syistä haluan olla käytettävissä aluevaaleissa.
Mykkänen haluaa omalta osaltaan myös olla turvaamassa, että palveluseteleiden käyttö ja yksityiset terveyspalvelut pysyvät osana julkista terveydenhuoltoa.
Espoon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Henrik Vuornos (kok.) kritisoi ministeri valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) ilmoitusta ryhtyä aluevaaleissa ehdolle Twitterissä muutama päivä sitten.
Vuornos ei usko, että toimimalla ministerinä, kansanedustajana, aluevaltuutettuna ja kunnanvaltuutettuna pystyy hoitamaan tehtäviään kunnialla. Päättäjien toimimista eri tasoilla kannattaisi Vuornoksen mukaan linjata lainsäädännöllä.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana työskentelevä Mykkänen ei lähde kommentoimaan laajemmin keskustelua valtakunnanpoliitikkojen vastuiden haalimisesta.
– En neuvo ketään muita, enkä ministereitä. Omalta kohdaltani harkitsin pitkään ehdokkuutta ja päädyin tähän ratkaisuun. Oppositiossa olevien kansanedustajien kalenteri on joustavampi kuin hallitusvastuussa olevien ministereiden, Mykkänen huomauttaa.
Hän sanoo, että kokoomuksen ehdokaslista ei ole vielä täydellinen.
– Nimiä on varmasti vielä tulossa.