Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Burnouthan siitä tuli" – Värttinästä tunnettu kitaristi Antto Varilo kiersi kaikki mantereet, koki pysäytyksen ja opettaa nyt Tapiolassa musiikkia omalla tavallaan

Musiikki: Värttinästä tunnettu kitaristi Antto Varilo kiersi kaikki mantereet, kunnes asettui Tapiolaan. Musiikkia hän pitää erämaana, jossa ihminen pääsee eroon kiireistä ja paineista.

Kun on toteuttanut unelmansa keikkaelämästä ja levytyksistä ja saavuttanut enemmänkin kuin ikinä uneksi, voi asettua paikoilleen.

Näin on toiminut säveltäjä ja kitaristi Antto Varilo, joka 13 vuotta sitten jätti raskaan kiertue-elämän. Nyt koti ja työhuone, jossa hän tapaa kitarakavereitaan eli oppilaitaan, ovat Tapiolassa kävelymatkan päässä toisistaan.

Kaikkein parhaimmin Antto Varilo tunnetaan Värttinän kitaristina ja pääsäveltäjänä. Hän sävelsi Värttinän Äijö-kappaleen, joka vei moneksi vuodeksi maailmalle, koska kappale toi sopimuksen musiikin säveltämisestä Lord of the Rings -musikaaliin.

– Lensin Lontoon ja Toronton väliä. Sitä kuvitteli jaksavansa, kun nukkuu lentokoneessa tunnin. Burn outhan siitä tuli, Varilo tunnustaa.

Nyt Antto Varilo on hyvin tarkka siitä, paljonko hän tekee töitä. Keikkoja ja opetustöitä olisi tarjolla vaikka kuinka paljon, mutta nyt mies osaa vetää rajat. Hän on myös kehittänyt oman tavan opettaa musiikkia.

Varilon kitarakaverit pääsevät heti soittamaan vaikkapa rockia eli sitä mitä haluavat.

Uusimpien hittien nuotteja ei saa mistään, joten Varilo nuotintaa ne itse, suunnilleen kappaleen viikkovauhtia.

– Jos Ed Sheeran julkaisee tällä viikolla uuden biisin, oppilaani voi saada sen nuotit ensi viikolla, Varilo konkretisoi.

– Olen laittanut ylös noin 2 500 biisiä, hän ynnää.

Varilon työtilan seinällä on lista uusimmista nuotinnuksista ja nuottitelineellä musta kansio, jossa on aakkosjärjestyksessä hittinikkareita Abbasta Bon Joviin ja Queniin.

Monet huippumuusikot yhdistävät opettamisen ja keikkailemisen. Antto Varilo toimii toisin. Hän haluaa omistautua kitarakavereilleen 100-prosenttisesti. Hänen luonaan käy myös huippuammattilaisia solmuja avaamassa.

– Vapaita oppilaspaikkoja ei tällä hetkellä ole. Pisin kitarakaveruus alkoi jo 13 vuotta sitten ja uusin muutama viikko sitten.

Varilon mielestä musiikkia älyllistetään aivan liikaa ja viedään teorian kautta opittavaksi. Musiikin tekemiseen tarvitaan vain 12 eri säveltä.

Erityisen valaiseva oli Maailman musiikkikulttuurit -kurssi.

– Miksi tarjoaisin vain länsimaisia nuotteja, kun musiikkia voi ilmaista vaikkapa numeroilla, väreillä ja nuolilla?

Toinen Varilon periaate on, että ”hauskaa olla pittää”.

– Mikä on lopputulos, jos kipinää ei ole? Jos keneltä tahansa kysytään, ”tykkäätkö musiikista?”, niin 99 prosenttia vastaa ”kyllä”. Sitten opetuksessa tapahtuu jotain, mikä aiheuttaa innostuksen lopahtamisen.

Tästä syystä Varilo lähtee kavereitten kanssa liikkeelle siitä, mistä nämä itse pitävät.

– Opin samalla itsekin. Näin tutustuin esimerkiksi Polo G:hen.

– Minulla ei ole opetussuunnitelmaa, vaan teen sitä, mikä tuntuu oikealta. Paras lopputulos syntyy, kun tekeminen on vapaaehtoista ja oppilaasta itsestään lähtöisin.

Kolmanneksi opettaminen on Antto Varilolle nuorisotyötä.

– Koulupaineet ovat nykyään valtavat. Täällä lapsella tai nuorella on pieni hetki aikaa ajatella jotain muuta. Vien heidät musiikin erämaahan rauhoittumaan.

– Haluan antaa sellaisia soittotunteja, joita olisin itse halunnut saada.

Korona-aika näkyi Varilonkin elämässä oppilaskatona, mutta nyt vapaita tunteja ei ole. Kaksi oppilasta asuu Lontoossa, ja heitä Varilo ohjaa etänä iPadin avulla.

Musiikin lisäksi Antto Varilon maailmaan mahtuu nykyään paljon muutakin. Tällä hetkellä Varilo ei sävellä uutta musiikkia. Hänen päänsä on varattu nuotintamiselle.

Elämän tärkein asia on perhe, johon kuuluvat vaimo, kaksi lasta ja jänis. Hän viettää aikaa lastensa kanssa ja lukee. Korona-aikana hän innostui kokkaamisesta.

– Kokkaaminenkin on luovaa työtä. Kokeilen vaikkapa, kumpi sopii kastikkeeseen paremmin: lime vai sitruuna ja paljonko sitä pitää laittaa.