Ennennäkemätön Z-sukupolven hotelli avataan Espooseen – erikoisuutena Lucky you -huone

Keilaniemeen avattava Heymo-hotelli on suunniteltu liikematkustajien lisäksi myös urbaaneille matkustajille, jotka viettävät aikaansa kaupungilla. Sokos Hotels

Sokos Hotels avaa Espoon Keilaniemeen uudenlaisen hotellin keväällä 2022, jolla se pyrkii houkuttelemaan erityisesti milleniaaleja ja Z-sukupolvea.

SOK:n matkailu- ja ravitsemuskaupan ketjuohjauksesta vastaava johtaja Harri Ojanperä povaa, että hotelliala elpyy lähes kaksi vuotta jatkuneen pandemia-ajan jälkeen vuonna 2022.

Uusi hotellityyppi tunnetaan nimellä Heymo. Konseptia suunniteltiin Ojanperän mukaan pitkään. Koronapandemia hidasti lanseerausta.

– Kerroin jo vuonna 2014, että täyden palvelun hotelliemme Solo Sokoksen, Originalin ja Breakin rinnalle tuodaan oma konsepti.

Euroopassa vastaavanlaista tarjontaa löytyy jo.

– Seuraamme koko ajan, mitä maailmalla tapahtuu ja minkälaiset hotelliratkaisut herättävät mielenkiintoa.

Ratkaisevassa roolissa oli Ojanperän mukaan lähellä sijaitseva metroasema ja Keilaniemen yrityskeskittymä.

– Tämänkaltainen konsepti toimii parhaiten arkkitehtuurisestikin Keilaniemen -tyylisessä paikassa.

Lanseerausta edelsi hotellin toiminnan ytimeen perustuvan digitaalisen ratkaisun kehittäminen.

Ho­tel­liin voi kir­jau­tua sisään ja ulos au­to­maa­teil­la. Näin vältytään pit­kältä jo­no­tukselta ja sisäänkirjautuminen on mahdollista ympärivuorokauden.

Vie­ras mak­saa käytännössä vain siitä palvelusta, mitä hän kul­loin­kin tar­vit­see. Tärkeimmässä roolissa on yöpyminen. Sen päälle tulevista palveluista asiakas maksaa tarpeen mukaan.

Aa­miais­ta on tarjolla koko päi­vän aa­mu­pa­la­ä­ly­kaa­pis­sa.

Perinteiset vas­taan­ot­to­vir­kai­li­jat on korvattu "fixe­rei­llä" eli niin kutsutuilla ongelmanratkaisijoilla. Hen­ki­lö­koh­tais­ta pal­ve­lua on tarjolla aina tar­vit­taes­sa, vuo­ro­kau­den ym­pä­ri. Standardihuoneiden lisäksi hotellista löytyy muun muassa suu­rem­pia, pe­rä­ti seit­se­män hen­gen ryh­mä­huo­nei­ta esimerkiksi seu­rueille. Yksi huone arvotaan päivittäin. Lucky you -ni­mis­tä huonetta ei pysty etukäteen varaamaan.

Ojanperä uskoo Heymon kiinnostavan Espoossa vierailevien liikematkaajien lisäksi myös urbaaneja vapaa-ajanmatkustajia.

– Kyllä se jotain kertoo, että investoimme Espooseen. Aiemmin näimme Espoon bisnes- ja työvetoisena kaupunkina.

Metro on muuttanut Espoon profiilia.

– Muutama metropysäkki keskustasta hotellille on kansainvälisesti normaalia. Digipalveluihin perustuvat ja edulliset hotellit houkuttelevat tietyntyyppistä heimoa, Ojanperä kuvailee ja jatkaa:

– Miksei myös urheiluseuroja. Useampi junnu voi nukkua samassa huoneessa.

Keilaniemen hotellin on tarkoitus toimia uuden hotellityypin testialustana. Asiakkaat aiotaan ottaa mukaan kehittämistyöhön.

Sokos Hotelsin ta­voit­tee­na on, että Heymo le­vit­täy­tyy tulevina vuosina suu­rim­piin kau­pun­kei­hin Suo­messa.

Kommentoi

Mainos: Helsingin Uutiset

Pääkaupungin keskusta on edelleen the place to be – katso tästä ytimen tarjonta

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut