Lastenkirja: Mauri Kunnas uskoo, että ihmiskunta löytää ratkaisut ilmastonmuutokseen.
Kirjailija Mauri Kunnas on liki kolmen vuosikymmenen jälkeen palannut kalevalaisten tarinoiden äärelle, Koirien Kalevalan maisemiin. Uuden Kuka kaappasi auringon? -kirjan tarina perustuu Kalevalasta löytyvään runoon auringon ryöstöstä sekä historiallisiin faktoihin, jotka kertovat auringon pimentymisestä vuonna 536.
Kirjassa on vahva yhteiskunnallinen viesti, ja rivien väleistä paistaa Kunnaksen syvä huoli ympäristöstä ja siitä, mitä seuraa luonnon kahlitsemisesta ahneuden ja rikastumisen välineeksi.
Ahneus vie auringonkin taivaalta. Pohjolan katala emäntä Louhi haluaa rikastua lisää ja takoa auringon kultakolikoiksi. Auringon katoaminen taivaalta laittaa sekaisin sekä Pohjolan että Väinölän.
Kunnas on maapallon tilasta yhtä aikaa sekä huolestunut että optimistinen.
– Mikään maailmassa ei ole varmaa. Uskon, että tästäkin selvitään keksimällä vielä jotain käänteentekevää, Kunnas sanoo.
Minua potuttaa ihmisten tuhlaaminen.
– Huomasin vasta kirjan valmistuttua, kuinka tärkeä ja ajankohtainen aihe on.
Kirjailija määrittelee itsensä vanhaksi jääräksi ja pohjimmiltaan hyvin nuukaksi ihmiseksi. Omassa elämässään hän välttää turhan tavaran ja krääsän ostamista. Hän paheksuu pikamuotia, ja kierrättäminen on perheessä luonnollista.
– Emme juurikaan syö punaista lihaa, mutta en kuitenkaan ole vannoutunut kasvissyöjä. Aikuiset tyttäret ja heidän kumppaninsa ovat näissä asioissa vielä paljon valveutuneempia.
– Minua potuttaa ihmisten tuhlaaminen. Se tapa, jolla ihminen hävittää luontoa ja sen monimuotoisuutta, on ihan hirvittävä, Kunnas sanoo.
Kirjailija itse näkee ihmisen tulevaisuuden maapallolla aika synkkänä, mutta hän sanoo, että sitä ei kannata korostaen kertoa lapsille.
– Lapsia ei saa pelotella eikä heidän elämäänsä saa pilata synkkyydellä. Kirjassa on lempeä tapa ottaa ilmastonmuutos esille.
Kunnas ei halua pelotella lapsia siksikään, että hän muistaa hyvin omat lapsuudenaikaiset pelkonsa.
– Itse pelkäsin Vietnamin sotaa – että se laajenee koko maailmaan. En oikein uskaltanut katsoa uutisia. 1980-luvulla kaikki pelkäsivät maailmanloppua. Turhaa oli sekin pelko.
Pelottelun sijaan lapsia voi ohjata maltilliseen kulutukseen.
Kunnaksen mielestä ihmisissä on kummallinen valuvika, koska ahneus ja vallanhimo asuvat meissä. Ihmiskunnan historia on täynnä sotia.
Kunnas sanoo näkevänsä asiat kuvina, mutta ensin syntyy tarina. Hänellä on tapana käydä aihepiiriä läpi ja listata tärkeät asiat.
– Sitten avaan työpisteeseen pari Richard Scarryn kirjaa. Hänen kirjoissaan on sellaista keveyttä, jota kadehdin. Hahmojen ilmeet ovat viattoman iloisia. Imen sitä tunnelmaa. Alkuaikoina mietin, miten hän tämän tekisi ja se toimi.
Kunnas arvelee kärsivänsä lievästä valkoisen paperin kammosta. Ensin paperille pitää tehdä jotain suttua, jota voi lähteä muokkaamaan.
– Kerään kaikkea mahdollista aiheeseen liittyvää. Ennen kävin paljon kirjastossa, mutta nykyään tietoja voi hakea googlesta, vaikka jokainen haku kuluttaakin valtavasti energiaa.
Kunnas kertoo, että yhden kirjan tekemiseen menee vuosi eikä hän pääse aiheesta irti ennen kuin se on valmis.
– Ideoita tulee, kehittyy ja jää jemmaan. Nytkin mielessäni on 4–5 aihetta, joista haluaisin tehdä kirjan. Haarukoin ideoita vaimon, aikuisten lasteni ja kustantajan kanssa.
– Esimerkiksi Koirien Suomen historian tekemistä mietin pitkään. Aloitin sen monta kertaa, mutta se ei edennyt. Sitten tytär ehdotti, että keskity niihin asioihin, jotka sinua huvittavat.
– Viime syksynä olin ihan varma, että haluan tehdä seuraavan kirjan keksijöistä. Olin innoissani. Puhuin siitä ja googlailin kolme päivää. Totesin, että keksijöitä on sadoittain, ja aihe kuivahti siihen.
Periaatteessa Mauri Kunnas on eläkkeellä, mutta käytännössä hän jatkaa työntekoa. Kirjat syntyvät tuttuun tapaan kodin yhteydessä olevassa työhuoneessa. Sen toisessa työpisteessä työskentelee vaimo Tarja Kunnas.
– Tarjalla on hyvä pää. Minä kehittelen tarinaa ja jos eteen tulee ongelma, selitän sen ja saan häneltä heti vastauksen.
– Kun minä piirrän, Tarja värittää. Värittäminen on aikaa vievin työ ja siihen menee 75–80 prosenttia ajasta.
Kunnakset värittävät kuvat edelleen pääosin käsin, vesiväreillä. Tietokoneella saa aikaan siistimpää jälkeä, mutta se vie enemmän aikaa.
Kunnaksen kuvat ovat täynnä yksityiskohtia.
– Olen aika nopea piirtäjä ja teen kuvat pieneen kokoon. Ehkä se on vähän yleisön kosiskelua, että tykkään laittaa kuvaan myös jotain abstraktia – vaikkapa tekarit kadulle.
Ihmismäisten piirteiden piirtäminen eläimille on Kunnaksen mielestä myös hauskaa. Kaupunginjohtajan käädyt voi piirtää vaikkapa linnun kaulaan.
– Käärmeistä tykkään myös.
Kuva ei koskaan ole valmis. Sitä voi korjailla ja työstää loputtomasti.
Älypuhelimet ja muut ruudut taistelevat ihmisten vapaa-ajasta, mutta siitä Mauri Kunnas on iloinen, että lastenkirjat eivät vielä ole jääneet täysin niiden jalkoihin.
Samalla hän tunnustautuu printtilehtien ja -kirjojen ystäväksi, vaikka hän piirtäessään kuunteleekin äänikirjoja.
– Älypuhelin on sekä hieno että karsea keksintö. Se on tavallaan huumetta. En tykkää siitä maailmasta, mutta sieltä ei ole paluuta.
