Espoon suomenkielisten lukioiden aloituspaikkojen määrää ollaan kasvattamassa 102 paikalla ensi lukuvuodeksi.
Aloituspaikkoja varattaisiin 66 prosentille peruskoulun päättävästä ikäluokasta. Osuus on sama kuin kuluvana lukuvuotena, mutta paikkamäärää kasvatettaisiin, koska peruskoulun päättävä ikäluokka on tänä vuonna isompi.
Viime keväänä 75 prosenttia Espoon kaupungin suomenkielisen peruskoulun päättävistä oppilaista valitsi ensisijaiseksi hakutoiveekseen lukiokoulutuksen.
Kasvun ja oppimisen lautakunnan oli määrä päättää suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamääristä kokouksessaan 24. marraskuuta.
Esityksen mukaan lukioihin olisi ensi lukuvuodeksi varattu yhteensä 2 079 aloituspaikkaa.
Asiaa ei kuitenkaan käsitelty kokouksessa lainkaan, vaan se siirrettiin seuraavaan lautakunnan kokoukseen.
Lukiokoulutuksen suosio on Espoossa valtakunnallisesti katsoen korkea. Vuonna 2021 espoolaisista peruskoulun päättävistä, koulutukseen valituista hakijoista 72 prosenttia valittiin lukioon ja 28 prosenttia ammatilliseen koulutukseen. Valtakunnallisesti keskimäärin 55 prosenttia valitaan lukioon, kerrotaan listatekstissä.
Keväällä 2021 alin lukioon vaadittava sisäänpääsykeskiarvo oli 7,83.