Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pikkujoulut näkyvät liikenteessä − Poliisi otti kiinni 18 rattijuoppoa Länsi-Uudellamaalla, vaikkei suuria puhallutuksia korona-aikana tehdä

Länsi-Uudenmaan poliisi on tehnyt kahtena viikonloppuna tehostettua rattijuopumusvalvontaa. Pikkujouluaika näkyy poliisin mukaan liikenteessäkin.

Tehostettua valvontaa tehtiin erityisesti ilta- ja yöaikaan.

Pahentuneesta koronatilanteesta johtuen poliisipartiot eivät toteuttaneet suuria massapuhallusratsioita, mutta rattijuopumusrikoksia kirjattiin silti kahdeksantoista eri tapausta.

Tapauksista noin puolet ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan.

Valtaosa rattijuopumusrikosta tuli ilmi muun liikennerikoksen, kuten esimerkiksi ylinopeuden, yhteydessä.

Yksittäisessä tapauksessa muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta epäillyn kuljettajan epäillään ajaneen sadan kilometrin tuntinopeuden rajoitusalueella peräti 155 kilometriä tunnissa.

Lisäksi kahdessatoista tapauksessa kuljettajan puhallustulos jäi alle rangaistavuuden rajan.

Valvonnan yhteydessä kirjattiin lisäksi useita huumausainerikoksia sekä tavattiin etsintäkuulutettuja henkilöitä.