Espoossa Jorvin sairaalan tehohoito-osastolla työskentelevä hoitaja vetoaa suomalaisiin, jotta maassa parhaillaan jylläävä koronaepidemian aalto saataisiin taittumaan.
Nimimerkillä "hoitaja R" esiintyvä hoitaja muistuttaa, että sairaaloissa on työskennelty ajoittain suorastaan murskaavan paineen koronapandemian puhjettua keväällä 2020.
Hoitajan kertomuksen on jakanut Twitterissä hänen kollegansa, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus) työskentelevä osastonhoitaja Juhapetteri Jääskeläinen.
Hoitaja R:n kertomus alkaa maaliskuusta 2020:
– Mistä tämä kaikki alkoi? 15.3.2020 kirjattiin teho-osastolle ensimmäinen covid-potilas. Muistaakseni hän selvisi hengissä. Muutamassa päivässä teho-osaston potilassalit laitettiin kiinni, ja osasto oli yhtä suurta kohorttia. Tunnelma osaston käytävillä oli aavemainen, jännittynyt, epävarmuutta ja huolta oli ilmassa, hoitaja muistelee.
– Salien ulkopuolella hoitajat rapistelivat suojavaatteita, missä järjestyksessä nämä nyt puetaan, onko FFP3-maski varmasti tarpeeksi tiivis, hiukset visusti myssyjen alla ja suojalasit silmillä. Keuhkot täyteen happea, ja ovesta puikahdettiin kohorttiin sisään. Sairastumista ei niinkään pelätty, vaan sitä mitä meillä oli edessäpäin. Tuntematonta.
Hoitajan mukaan seuraavat kuukaudet olivat jatkuvaa uuden opettelua ja sopeutumista muuttuviin tilanteisiin.
Kuvaavana esimerkkinä hän mainitsee, että samaan aikaan, kun hän itse hikoili suojavarusteissa, oli hänen puolisonsa töissä valvomassa Uudenmaan suljettua maakuntarajaa.
– Seisoin koronapotilaan sängyn päässä ja opettelin tekemään töitä suojavarusteissa, hiestä märkänä, päänsäryssä, janossa ja kroonisessa pissahädässä. Toiveena saada kylmää vissyä ja päästä vessaan. Puoliso paleli ulkona, minä hikoilin sairaalassa. Feng shuit oli kohdillaan, hoitaja kirjoittaa.
Koronapotilaiden hoito vaati Jorvin sairaalta useita erikoisjärjestelyitä myös tilojen suhteen. Niin sanotut "puhtaat tehopotilaat" siirrettiin aluksi hoitajan mukaan päiväkirurgian heräämöön.
– Se oli aikamatka suoraan 10–15 vuoden taakse. Tilat ja välineistö eivät vastanneet sitä, mitä olimme omalla osastollamme tottuneet käyttämään.
Lohtua hoitaja kertoo saaneensa omista tutuista kollegoistaan. He päättivät, että tilanteista selvitään ja opetellaan yhdessä.
Jorvin erikoisuutena on palovammapotilaiden hoito, joka oli hoitajan mukaan jopa uhattuna tilojen loppuessa.
– Pidettiin sormet ristissä ja toivottiin, ettei tule yhtään tehohoitoa vaativaa palovammaa, koska yksinkertaisesti ei ollut eristyshuonetta vapaana palovammapotilaan hoitoa varten.
Työntekijöiden ja tilojen vaihtuminen, jatkuva uuden opettelu – sekä tehohoidon potilaiden sairauden kohtaaminen – koettelivat henkistä kanttia.
– Ei huvittanut liikkua työn ja kodin väliltä mihinkään. Ei jaksanut, ja kun näki, miten virus elimistöä tuhoaa, keuhkot ovat pumpulia, niin koti tuntui turvalliselta paikalta.
Kevään mittaan tehohoitoon alettiin kouluttaa uusia hoitajia, mutta se ei ollut suinkaan yksinkertaista.
– Tätä voisin kuvata näin: olet ala-asteen opettaja. Sinut siirretään ammattikouluun opettamaan sähköalaa. Osaat toimia opettajana, se on helppo nakki, mutta sähköalasta ei ole mitään hajuakaan.
Uusia kollegoita perehdytettiin seuraavat kuukaudet. Yhtä vaikea tilanne oli myös uusille tulijoille.
– Entäs miltä tämä tuntui siitä hoitajasta, joka siirrettiin omista työtehtävistään suoraan etulinjaan? Voin vaan kuvitella, että monet itkut on töiden jälkeen itketty.
Hoitajan mukaan hänen ja kollegoiden muistikuvat keväästä 2020 ovat hatarat.
– Käsiä pestiin 24/7 töissä ja kotona. Yksi muistaa jotain, toinen sieltä täältä, flashbäkkejä. Itsellä on vähäiset muistikuvat. Adrenaliinin voimalla tehtiin koko kevät töitä. Kroppa väsystä ja varusteista lujilla. Palautuminen mahdotonta. Stressiä. Loppuun palamisia. Pitkiä sairaslomia. Riittämättömyyden tunnetta. Väsyä. Itkua. Huolta perheestä, omasta jaksamisesta, hyvinvoinnista.
Kesällä 2020 koronatilanne rauhoittui, ja hoitaja R kertoo päässeensä omalle osastolleen takaisin. Helpotus jäi kuitenkin lyhyeksi.
– Tunne oli helpottunut, epätodellinen, selvittiinkö tästä todellakin? Saanko pitää kesäloman?
– Ei selvitty ei. Tilanne on kestänyt pian kaksi vuotta. On jaksoja, jolloin koronapotilaita oli muutamia, kunnes paikat hetkessä täyttyivät.
Hoitajan mukaan kollegoiden vaihtuvuus on Jorvissa ollut suurta. Tulijoita on vaikea houkutella, mihin vaikuttaa noin 2600 euron palkka. Ansioita tulee myös lisistä, mutta hoitaja muistuttaa niitä maksettavan epäinhimillisestä työajasta.
– Lisät eivät ole bonareita, vaan niiden eteen tehdään illat, yöt, viikonloput ja pyhät töitä.
Tällä hetkellä Jorvin tehohoidossa ollaan hoitajan mukaan jo ylipaikoilla.
Hoitajan mukaan hänen kirjoituksensa tarkoitus on muistuttaa, että sama henkilökunta on pyörittänyt hoitorumbaa alusta lähtien.
– Nyt potilaita osataan hoitaa, tiedetään enemmän taudista, hoidosta, hoitojen ja lääkkeiden vasteesta, osataan ennakoida. Maailmalla ja kotimaassa tehdään huippuluokan tutkimuksia muun muassa koronan pitkäaikaisvaikutuksista ja rokotteista.
Hän kertoo epäileville tuomaille, että teho-osastoilla rokottamattomat ovat enemmistö.
– Koska haluat tietää, onko niitä rokottamattomia nyt osastolla, niin on. Enemmistö.
Sairaalassa henkilöstön toiveena olisi jouluna tyhjä teho-osasto.
– Saataisiin syödä ruoka rauhassa ja istahtaa alas. No, tietenkään tämä toive ei ole realistinen, mutta tarviiko sen olla?
– Kaikesta huolimatta, me hoitajat toivotetaan teille kaikille rauhaisaa joulun odotusta ja terveyttä ensi vuodelle. Maalaisjärjen käyttö on sallittua ja sitä on syytäkin käyttää.
Lopuksi hoitaja vetoaa vielä tavallisiin ihmisiin, jotta sairaaloiden henkilöstön osakseen saamat negatiiviset kommentit työstä ja rokotteista, loppuisivat.
– Annetaan sairaalojen henkilökunnalle joulurauha työntekoon ja toivotaan, että tehohoitopaikkoja riittäisi kaikille niitä tarvitseville, valtakunnallisesti. Pidä huoli. Niin mäkin teen. <3 , hoitaja päättää kirjoituksensa.