Espoo herättää kateutta Helsingissä – nämä kuvat metroasemilta kertovat miksi

Liikenne: Helsinkiläiset toivoisivat metroasemille taidetta Espoon tapaan.

Itäkeskuksessa asuva Lina Majori käyttää metroa muutaman kerran viikossa. Hän toivottaa Myllypuron asemalle taideteokset tervetulleiksi. Jari Pietiläinen

Jari Pietiläinen

Marraskuussa tuli kuluneeksi tasan neljä vuotta siitä, kun metroliikenne Helsingistä laajeni Espooseen.

Länsimetron uudet asemat taideteoksineen herättävät yhä lievää kateutta metromatkustajissa esimerkiksi Myllypuron asemalla.

– Totta kai siellä lännessä on upeita asemia, kun ne ovat 2010-luvulla suunniteltuja ja siellä on taidetta ja paljon muutakin, sanoo Kaija Koponen.

– Eihän näille idän metroasemille edes mahdu mitään patsaita, kun laituritkin ovat näin kapeita.

Spreijatut tagit ovat arkinen näky heille, jotka odottavat metroa Myllypurossa. Jari Pietiläinen

Kontulan metroasemalle taidetta on kuitenkin saatu mahdutettua. Vuonna 2003 lippuhallin lasiseen ulkoseinään valmistui Marjatta Kekin tilateos Huulet.

Ei se matkantekoa piristä, vaikka metrossa pingviinit vinkuisivat.

– Teos on tehty aivan arkielämän sekaan katseltavaksi. Itse ainakin pidän siitä ja joskus käyn sitä katselemassakin, Marjatta Kekki kertoo.

– Jos metroasemilla on taidetta, se osaltaan luo viihtyvyyttä ja auttaa pitämään paikat paremmassa kunnossa.

Myllypuron metroasema alkaa olla jo kuluneessa kunnossa. Esimerkiksi lattiateippaukset repsottavat monin paikoin. Jari Pietiläinen

Itäkeskuksessa asuva Lina Majori on tyytyväinen metroasemien kuntoon.

– Kuljen metrolla ehkä kolme kertaa viikossa, ja minulle nämä asemat ovat ihan hyviä. Taidetta asemilla voisi olla enemmänkin, sitä ei maailmassa ole koskaan liikaa, Majori arvelee.

Mellunmäessä asuvaa Kai Jänkälää Itä-Helsingin metroasemien kunto ärsyttää.

– Vaikka näitä remontoitaisiin kuinka paljon tahansa, ne ovat hetken päästä yhtä surkeita, Jänkälä paheksuu.

– Viime viikolla huomasin, että käsidesitelineet on laitettu kettingillä seinään kiinni. Muuten ne varmaan heitettäisiin läpi ikkunan.

Tämä käsidesiteline ei lähde kävelemään, siitä kettinki pitää huolen. Jari Pietiläinen

Mellunmäen metroasemalla on parhaillaan käynnissä peruskorjaus, jonka kuluessa uusitaan aseman laiturialueen katos sekä lattia- ja seinäpintoja.

Samalla parannetaan myös valaistusta ja kunnostetaan kiinteä kalustus, kuten penkit. Työt alkoivat viime helmikuussa ja niiden on määrä valmistua ensi vuonna.

Suivaantunut matkustaja on ilmaissut mielipiteensä metroaseman lattiaan. Jari Pietiläinen

Yksi keino itäisen Helsingin metroasemien siistiytymiseen voisi Jarmo Hakalan mukaan olla se, että asemille pääsisi vain porttien kautta.

Helsinkiläisissä parkkihalleissa viihtyvyyttä on pyritty lisäämään soittamalla halleissa linnunlaulua. Ajatus linnunlaulujen tuomisesta myös metroasemille huvittaa Hakalaa suuresti.

– No sehän voisi olla hyvä idea! Näillä asemilla voisi soitella varisten ja harakoitten rähinää. Huuhkajakin olisi hyvä, Hakala naurahtelee.

– Vaikka toisaalta ei kai se matkantekoa piristä, vaikka täällä metrossa pingviinit vinkuisivat. Metro on metro.

Lue myös: Tältä näyttää nyt länsimetron jatkeen asemilla – jokaisella oma ilmeensä ja taideteoksensa

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut