Muistatko tämän lehtikuvan? Toimittajia kyydinneen matkustajalentokoneen pakkolasku eteläsuomaiselle pellolle johti vankeustuomioon – pilotti kertoo nyt mitä tapahtui

Historia: Marraskuussa 1987 pieni matkustajalentokone teki pakkolaskun Tuusulan Nahkelaan. Pakkolaskun tehnyt pilotti muistelee, miten hurja tilanne eteni.

Tuolta se tuli, sähkölangan ja ojan yli, otti kaksi pomppua ja lopulta pysähtyi.

Heikki Simola osoittaa talvista peltoa Murron mutkassa Tuusulan Nahkelassa.

Olemme tulleet aikamatkalle menneeseen: 34 vuotta sitten, marraskuussa 1987, tällä paikalla tapahtui hurja lento-onnettomuus.

Torstai-iltana 19. marraskuuta 1987 pieni liikennelentokone Cessna 500 oli matkalla Kuusamosta Helsinkiin. Konetta ei tankattu Kuusamossa ennen lähtöä, sillä tankissa piti olla enemmän kuin tarpeeksi polttoainetta Helsinkiin pääsemiseksi.

Näin ei kuitenkaan ollut. Palojoen kohdalla polttoaine loppui ja lentäjille koitti totinen paikka. Helsinkiin ei liidettäisi millään, mutta jonnekin koneella olisi päästävä laskeutumaan.

Kapteenina toiminut Mauno Marttila yritti käynnistää moottoreita uudelleen, kertoo perämiehenä lennolla toiminut Kurt Laxen.

Eihän tuollaista pitäisi ikinä tapahtua kellekään.

Hätälaskun suorittanut Kurt Laxen

– Käynnistyspaneeli oli hänen puolellaan. Minulle jäi sitten se hätälasku hoidettavaksi, Laxen muistelee Keski-Uusimaa-lehden haastattelussa.

– Nopeasti se loppujen lopuksi kävi. Oli aivan säkkipimeää, ja pilvestä laskeutuessamme näin valkoisena hohtavan peltotilkun siintävän vähän matkan päässä. Siihen sitä konetta oli sitten tarjottava, Laxen kertoo K-U:lle.

Hätälasku onnistui hämmästyttävän hyvin: kahden pompun jälkeen kone pysähtyi pellolle, pieneen ylämäkeen. Kaikki matkustajat selvisivät hengissä.

– Kyllähän noita harjoitellaan, ja olin nuorempana lentänyt paljonkin kaiken maailma maalilaskukisoja. Ei siinä minulle paniikkia tullut missään vaiheessa, se meni vähän sellaisena työhommana. Ei hätälasku tosin olisi varmaan paniikissa onnistunutkaan, Laxen pohtii.

– Apuakaan ei tarvinnut odottaa kauan. Ehdin onneksi siinä sanoa radioon lennonjohdolle, että sorvataan tämmöinen homma, ja sieltä lähetetty apu saapui parissakymmenessä minuutissa, Laxen sanoo.

Polttoaineen loppumiselle Laxenilla on yksinkertainen syy: viallinen polttoainemittari.

– Sillä oli tapana jumittua, mutta eihän siitä meille kukaan ollut kertonut. Samalla koneella oli ajettu puolitoista viikkoa aiemmin Milanosta Joensuuhun ja siitä vielä Kuopioon, joten yhdellä tankillisella pitäisi päästä Kuusamon ja Helsingin väli ainakin kolme kertaa, Laxen laskeskelee.

Lentäjiä työkseen Puolustusvoimissa kouluttanut Heikki Simola ei niele selityksiä polttoaineen loppumiselle.

– Ei tuollaista saisi sattua ikinä, missään tilanteessa. Lieneekö niin, että polttoaine on vain ollut halvempaa Helsingissä, ja on ajateltu, että sinne saakka kyllä päästään, Simola pohtii.

Laxenin mukaan vakavasta tapauksesta löytyy myös häivähdys ironiaa: kyseessä oli nimittäin esittelylento, jolla pyrittiin näyttämään, kuinka helppoa Helsingistä on lennähtää viikonlopuksi pohjoiseen hiihtämään.

Kyydissä oli toimittajia ja Rukan omistaja poikansa kanssa.

Onnettomuudella oli myös pysyviä seurauksia: Laxen muistelee itse saaneensa tapauksesta ehdollista vankeutta.

– Marttila ei tainnut sen jälkeen enää lentääkään. Itse lensin työkseni vielä vuosia, esimerkiksi kolme vuotta lensimme ruokaa Sudaniin ja Etiopiaan. Siellä oli olot tietenkin vielä miljoona kertaa huonommat, ja oli pärjättävä.

Toista vastaavaa tapausta ei Laxenin uralle enää sattunut.

– Eihän tuollaista pitäisi ikinä tapahtua kellekään, Laxen sanoo vakavana.

Tämän jutun julkaisi ensin Keski-Uusimaa.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut