Työttömyys pysyy sitkeästi korkeana Espoossa – tarkoin seurattu luku jo 46 prosenttia

Laskusuunnasta huolimatta työttömyys koettelee edelleen espoolaisia kovemmin ja sitkeämmin kuin koronaa edeltävänä aikana.

Espoon kaupungin torstaina julkaisemien tilastojen mukaan lokakuun lopulla Espoossa oli yhteensä 14 193 työtöntä. Työttömien osuus työvoimasta oli 9,5 prosenttia. Koko Suomessa työttömyysprosentti oli samaan aikaan 9,8.

Alle 25-vuotiaita oli Espoossa työttömänä 1 204 ja 50 vuotta täyttäneitä 4 918.

Pitkäaikaistyöttömiä, eli yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita, oli Espoossa 6 550. Se on 46 prosenttia työttömistä ja selvästi enemmän kuin vuosi sitten.

Pitkäaikaistyöttömyyden kasvua seurataan tarkkaan, sillä yli vuoden työttömyysjakson jälkeen työttömien työllistymismahdollisuudet usein heikkenevät.

Työttömyyden väheneminen on jo pitkän aikaa perustunut lähinnä lomautusten vähenemiseen. Syys–lokakuussa kuitenkin myös ilman työsuhdetta olevien työttömien määrä laski vuoden takaisesta ajasta.

Espoon työ- ja elinkeinotoimistossa oli samaan aikaan tarjolla 2 764 avointa työpaikkaa. Se on 960 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut