Mistä tänään puhutaan?
Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.
Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.
2
- Katso isompi kuva
Historia: Heikki Syrjänen sai huutia, kun toi hän lapsuuden leikeistään kotiin konekiväärin ammuksia.
– Ei täällä enää näytä olevan kuin jäniksen koloja, sanoo espoolainen Heikki Syrjänen mittaillessaan katsellaan Hauenkallion sammaloituneita kivijyrkänteitä Haukilahdessa.
Seisomme parin kivenheiton päässä alueen maamerkistä, 1968 valmistuneesta vesitornista. Samoihin aikoihin, kun tornia rakennettiin, leikki haukilahtelainen kymmenvuotias pojannappula kotinsa lähimetsissä kavereiden kanssa.
– Tästä pääsi silloin sisään luolaan, joka jatkui kymmeniä metrejä. Luolasta löysimme konekiväärin ammuksia ja parimetrisiä ammuslaatikoita. Kannoin ammuksia kotiin ja sain tietysti huutia, Syrjänen kertoo.
Luolassa oli Syrjäsen mukaan myös rasvapaperiin käärittyjä aseen osia. Ne olivat jääneet piiloon asekätkennässä jatkosodan loppuvaiheissa, jolloin Neuvostoliiton miehitystä pelänneet korkeat upseerit uskottuine alaisineen organisoivat kätkentää ympäri maan.
Syrjäselle tämä vaaran vuosien perintö avautui parikymmentä vuotta myöhemmin sulkeutuakseen pian kokonaan.
– Meitä oli puolentusinaa lasta, jotka kävimme luolassa. Sitten suut tukittiin. Siellä oli vaarallisia paikkoja.
Hauenkallio ei ole suinkaan ainoa kohde, joissa sotiemme historian voi aistia Espoossa. Vastaava asekätkö oli myös Syrjäsen mukaan myös nykyisen Haukilahden kentän kohdalla Madetien varressa sijainneella hiekkakuopalla, eli Sandikalla.
– Ystäväni lapsi löysi hiekkatörmästä aseenosia vielä 1980-luvulla.
Kiehtovin luku sotahistoriaa liittyy kuitenkin Haukilahden Pitkänkallionmäkeen, jonne ylimääräisten harjoitusten aikaan 1939 perustettiin kuulosuunnin- ja valonheitinasema. Se oli osa pääkaupunkiseudun ilmatorjuntajärjestelmää ja palveli loppusyksyyn 1944 asti.
”Torjuntahälytyksiä ja varoituksia oli yleensä useita päivässä. Melkein säännöllisesti koko loppukesän tuli hälytys kello viideltä aamulla, jolloin kömmimme unisena laitteillemme ja annoimme lähestyvien viholliskoneiden koro- ja sivuarvoja Helsingin ilmatorjuntakeskukseen eli Torniin, joka oli Pääpaloaseman alla”, muisteli valonheitinlottana Pitkäkallionmäellä palvellut Anja Toivonen ( Anderssen).
Toivosen kertomus on Haukilahti – Gäddvik -paikallishistoriaan (Gummerus 2004).
Pääkaupunkiseudun ilmavalvonta ja -torjunta oli tunnetusti tehokasta, minkä vahvisti myös Pitkälläkalliolla kesällä 1944 palvellut Toivonen: ”Venäläiset pyörsivät joka kerta takaisin pommittamatta enää Helsinkiä.”
Toivanen oli lottatovereineen harvinaisuus, sillä hän kantoi palveluksessa myös asetta, kertoo paikallishistoriateoksen yksi kirjoittajista, Mankkaalla tätä nykyä asuva Markku Melkko.
Espoo ssa oli sodan aikana runsaasti lottien hoitamia ilmavalvontatorneja sekä sotilaiden vastuulla olleita ilmatorjunta-pattereita. Toisin kuin Helsingissä sijainneet ilmatorjunta-asemat, Espoon puolustuspisteet eivät joutuneet ilmailuhistorian asiantuntija Pentti Mannisen mukaan kuitenkaan merkittävien ilmahyökkäysten kohteeksi.
– Espoon puolella asutus oli harvaa ja kohteet harvemmassa. Helsingissä ilmatorjunnassa tuli miestappioita esimerkiksi Viikissä.
Tämä ei tarkoita, että Pitkänkallion asema olisi ollut vailla merkitystä. Esimerkiksi helmikuun 1944 kolmessa suurpommituksessa sen vastuulla oli suuntia ja valaista NL:n pommikoneita, joita ilmatorjunta ja saksalaisten yöhävittäjät tulittivat. Lopulta vain alle 5 prosenttia Helsinkiin hyökänneistä yli tuhannesta koneesta pääsi maalialueelleen.
Nykyään Pitkänkallionmäki tunnetaan Casablancana. Nimi juontaa Heikki Syrjäsen mukaan entiseen teollisuuskeramiikkatehtaaseen, mutta paikalla oli myös samanniminen seikkailupuisto 1970-luvulla.
Alue on vuosien mittaan päässyt sottaantumaan. Suunnitteluinsinööri Ville Sorvali Espoon kaupungilta sanoo, että suunnitelmat Pitkänkallion siistimiseksi ovat olleen olemassa jo 2020 alusta, mutta siistimistyö odottaa yhä määrärahaa.
Näin itsenäisyyspäivän alla Espoolle voisi esittää toiveen: Pitkäkallionmälle sopisi muistokilpi, joka kertoisi sen merkityksestä vapautemme puolustamisessa 1939–1944.
Vastaava kilpi löytyy jo Mellstenin kivilaiturilta, joka vaurioitui pommituksissa 1944.
