Joka kolmas nainen kokee saaneensa eriarvoista kohtelua autoliikkeessä – Valtaosa myyjistä yhä miehiä

Lähes joka kolmas nainen kokee saaneensa autoliikkeessä eriarvoista kohtelua sukupuolensa vuoksi, selviää Jarmo Rinta-Joupin teettämästä kyselystä.

Autoliikeketju teetti kyselyn lokakuussa liikkeissään asioiville suomalaisille asiakkailleen. Siinä tiedusteltiin vastaajien henkilökohtaisia kokemuksia ja odotuksia asiakaspalvelusta autokaupassa.

Kyselyyn vastanneista naisista lähes 32 prosenttia kertoo kokeneensa tulleensa kohdelluksi eriarvoisesti sukupuolensa vuoksi yleisesti autoliikkeissä asioidessaan. Miespuolisista vastaajista vain 2,7 prosenttia kokee samoin.

Yhtiö automyyjistään noin 94 prosenttia on miehiä. Yrityksen henkilöstöpäällikkö Marjo Mäkelä sanoo, että kyselyn tuloksista on selvästi nähtävissä tämän autokaupan miespainotteinen henkilöstörakenne.

– Autokauppaan töihin hakevista ja palkattavista valtaosa on edelleen miehiä. Naisten osuus hakijoista on alle kymmenen prosenttia. Väistämättä naisasiakkaita palvelevat miehet naispuolista useammin, Mäkelä selvittää.

Suurin osa vastaajista, jotka haluavat erityisesti palvelua miehiltä, perusteli valintaansa miesmyyjien vahvalla asiantuntijuudella. Naisilta palvelua haluavat vastaajat kokivat naispuoliset myyjät ennen kaikkea asiakasystävällisiksi ja asiakkaaseen ennakkoluulottomasti suhtautuviksi.

Myyntijohtaja Markku Ala-Hakuni toteaa, että tuloksista käy ilmi mielikuva vahvasti teknisesti asiantuntevasta miesmyyjästä ja empaattisesta naismyyjästä. Hänen mukaansa tavoitteena tulee olla se, että automyyjä koetaan osaavaksi asiakaspalvelun ammattilaiseksi asiakkaan tai myyjän sukupuolesta riippumatta.

Jarmo Rinta-Jouppi Oy:n teettämä tutkimus toteutettiin yrityksen omaan asiakaskantaan 13.–24.10.2021. Kohderyhmänä olivat 18–70-vuotiaat suomalaiset, jotka omistavat ajokortin ja ovat ostaneet auton omiin nimiinsä yhtiöltä viimeisen kahdeksan vuoden aikana. Tutkimuksen lopulliseen kohderyhmään kuului 2 591 vastaajaa. Otanta oli kansallisesti edustava sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.

Väri ei olekaan se tärkein peruste – Naiset perehtyvät ostajina auton yksityiskohtiin tarkemmin kuin miehet, kertoo tuore kysely

Nämä kaksi lisävarustetta autossa täytyy olla – "Kertoo ennen kaikkea suomalaisesta sielunelämästä"

Käytettyä autoa kiikaroimassa? Katso vinkit, mihin hankinnassa kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota

Mainos: Suomen luontokeskus Haltia

Etusivulla nyt

Mainos: HotLips

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut