Koronamaski oli koitua pienen Hertan kuolemaksi – pk-seudulla jopa kymmeniä tapauksia, arvioi yksityisklinikan lääkäri

Eläimet: Kangasmaski oli tukkia Hertta-koiran suoliston. Terhi Kunnas ihmettelee, miksi maskeja päätyy niin paljon luontoon.

Terhi Kunnas huolestui Hertta-koirastaan, jonka oksentelusta ei ollut tulla loppua.

Lopulta Kunnas vei cairnterrierinsä pieneläinklinikalle, jossa koiran vatsa ultrattiin ja siitä otettiin röntgen-kuvat.

– Lääkäri sanoi, että vatsalaukussa on jotain, mikä näyttää kankaalle, Kunnas kertaa kolmen viikon takaisia tapahtumia.

Hertta otettiin yöksi klinikalle tarkkailuun. Seuraavana päivänä koira nukutettiin ja tähystyksen avulla sen mahalaukusta ongittiin mytty, joka osoittautui kangasmaskiksi. Lääkärin arvion mukaan maski on saattanut olla koiran vatsassa pitkään.

Maski olisi voinut olla Hertalle hengenvaarallinen, jos se olisi edennyt eteenpäin pienen koiran suolistossa.

Kunnas kertoo olevansa ensisijaisesti helpottunut, että Hertta on toipumassa. Samalla häntä sapettaa se, että maski on mitä todennäköisemmin päätynyt koiran vatsaan lenkkipolun varresta aiheuttaen koiralle kipuja ja omistajalleen 1 800 euron eläinlääkärikulut.

”Kas tässä: 1800 euron kasvomaski. Kaivettu ulos Hertta Lempi Lemmikin mahalaukusta. Myyn omakustannushintaan varsinkin sille, joka heittää maskeja luontoon”, kuului Kunnaksen Facebook-päivitys tuoreeltaan tapauksen jälkeen.

Kunnas sanoo, ettei hänellä tai muilla perheenjäsenillä ole havaintoa siitä, mistä Hertta on maskin napannut.

– Meistä kukaan ei käytä kangasmaskeja, joten kotoa Hertta ei ole sitä voinut löytää.

Helsinkiläinen Kunnas toteaa, että hän on tietenkin velvollinen vahtimaan koiraansa, mutta kaikkea ei voi huomata, kun pieni koira kulkee nenä tienposkea viistäen.

– En ymmärrä miksi maskeja heitetään niin paljon luontoon. Eikö sitä voisi hetken ajan kuljettaa taskussa lähimmälle roskikselle?

Maskeissa on ihmisen hajuja ja ne kiinnostavat koiria.

Nyt Kunnas tutkii pientareita entistä tarkemmin.

– Eilen noin 1,5 kilometrin lenkillä näin kolme maskia maassa. Lemmikkieläimet saavat usein apua, mutta miten käy luonnon eläimelle, jonka vatsaan päätyy maski? Kunnas pohtii.

Yliopistollisesta eläinsairaalasta kerrotaan, että pandemian aikana heillä on ollut yksittäisiä koirapotilaita, joilta on poistettu maski sisuksistaan. Samaa sanovat yksityiset eläinlääkäriasemat.

– Uskoisin, että tapauksia on pääkaupunkiseudulla kuitenkin useita kymmeniä, koska klinikoita on paljon ja osa tapauksista hoituu ilman eläinlääkärin apua, jos maski kulkeutuu suoliston läpi aiheuttamatta laajempia ongelmia, toteaa johtava eläinlääkäri Elisa Valanta OmaEläinklinikalta.

Pitäjänmäen Mevetin eläinsairaalan päivystävä eläinlääkäri muistaa yhden tapauksen, jossa iso koira jouduttiin operoimaan maskin poistamiseksi. Parin muun koiran kohdallla maski saatiin oksettamalla ulos.

Vierasesine suolistossa ei sinänsä ole harvinainen diagnoosi koirille, joiden suolistoihin voi päätyä esimerkiksi sukkia, leluja tai maissintähkiä.

Vierasesineitä poistetaan joko oksettamalla eläintä, tähystyksellä tai avoleikkauksella. Pahimmillaan esine voi aiheuttaa hengenvaarallisen suolistotukoksen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut