Tajuton Raimo Lindholm, 19, makasi puolitoista vuorokautta romahtaneessa tulenjohtopesäkkeessä Kannaksella 1944 – näin hän muistaa miesten reaktiot, kun liikekannallepanokutsuja jaettiin

Historia: Sotaveteraani Raimo Lindholm toivoo nuorempien sukupolvien vaalivan suomalaisuutta ja vapautta.

Kesäkuussa 1944 Karjalankannaksella elettiin Raimo Lindholmin – ja koko itsenäisen Suomen – kohtalonhetkiä.

Neuvostoliiton suurhyökkäys Suomeen oli alkanut 6. kesäkuuta. Kesäkuun 22. päivänä 19-vuotias tykkimies Raimo Lindholm toimi tulenjohtajana ja tiedustelijana etulinjassa Karisalmella.

Hän tähysti kahden muun miehen kanssa vihollisen liikkeitä pesäkkeestä, joka oli hätäisesti suojattu läheltä löytyneillä kaivospölkyillä ja kivillä. Tulisuoja oli lähes olematon.

Neuvostojoukkojen asemat olivat noin 200 metrin päässä. Pilvettömänä ja valoisana yönä kolmikon pesänrakennuspuuhat eivät jääneet viholliselta huomaamatta.

Aamulla pesäke joutui taukoamattoman ja kiivaan kranaatinheitin- ja tykkitulen kohteeksi. Kiihkeän tulituksen aikana pesäke sai täysosuman ja luhistui.

Kaikki pimeni. Miehet jäivät puiden ja kivien alle puristuksiin. Lindholm oli puolitoista vuorokautta tajuttomana ja heräsi vasta, kun joku omista sotilaista tönäisi häntä kiväärinperällä kylkeen.

Lindholm uskoo henkensä pelastuneen siksi, että venäläiset luulivat hänen jo kuolleen.

Joulukuussa 2021 Raimo Lindholm, 96, toivottaa vieraat tervetulleeksi kerrostaloasuntoonsa Keravan Keskuskoulun kupeessa. Hän valittaa ”sotajalkansa” vaivaavan tänään kävelyä. Lindholmin kehossa on yhä lukuisia sirpaleita jäänteenä sodasta.

– Jossakin vaiheessa ne vielä tuntuivat sään vaihdellessa, mutta nyt ne ovat niin koteloituneet, etteivät ne enää vaikuta juuri mitenkään, Lindholm juttelee Keski-Uusimaa-lehden haastattelussa.

Lindholm oli 14-vuotias talvisodan syttyessä. Hän muistaa talven olleen niin kylmä, että kaivot Lapilanmäellä jäätyivät. Hän muistaa myös, kun kotipaikkakuntaa Keravaa pommitettiin.

Jatkosodan kynnyksellä Lindholm toimitti liikekannallepanokutsuja koteihin. Monella miehellä ensireaktio oli, ettei sotaan enää toista kertaa lähdetä.

– Lopulta joka ainoa kuitenkin lähti. Jokainen myös tiesi, miksi sinne mentiin, Lindholm sanoo ja katsoo merkitsevästi silmiin.

Lindholmin oma sotajakso alkoi huhtikuussa 1943 koulutuksella Riihimäellä. Rintamalla ei Raimo Lindholmin mukaan osattu pelätä Suomen itsenäisyyden puolesta. Raskaiden taistelujen tuloksena Suomi säilyi kuin säilyikin itsenäisenä.

– Itsenäisyys on minulle ykkösasia edelleen. Suomalaisuutta ja vapautta on vaalittu esi-isiltä lähtien, ja toivon myös nuorempien sukupolvien kunnioittavan tätä.

Sodan jälkeen Raimo Lindholm työskenteli 30 vuotta Savion kumitehtaan konttorilla. Lisäksi hän toimi yli 60 vuotta Sotainvalidien Veljesliitossa vapaaehtoistehtävissä.

Nykyisen elämänsä Lindholm sanoo olevan kovin yksinäistä. Korona-aika on korostanut surua, koska useampikin läheinen on menehtynyt äskettäin.

– Käytännössä kaikki aseveljet ja saman ikäluokan kaverit ovat siirtyneet suurempaan valtakuntaan. Olen ollut suljettuna tänne kotiini. Yksin täällä hortoilen, hän sanoo hiljaa.

Kotiavustaja sentään käy päivittäin. Veteraani seuraa yhä maailman menoa ja harmittelee suomalaisten keskinäistä kiistelyä monista varsin mitättömän tuntuisista asioista.

– Minua ei ole ikinä kaduttanut se, että lähdin sotaan. Rintamalla oli niin hyvä henki, ja myös Savion kumitehtaalla oltiin kuin yhtä perhettä. Riitely on tyhmää touhua: kyllä suomalaisten pitäisi jotakin yhteistä (löytää) – jotakin muuta kuin eripuraa.

Tämä juttu on julkaistu aiemmin Keski-Uusimaa-lehdessä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut