Kysely: Kysyimme espoolaisilta, miten korona vaikuttaa joulunviettoon.
Koronatilanteen heikkeneminen ei näytä vaikuttavan suuresti espoolaisten joulusuunnitelmiin.
Syynä on se, että joulua on totuttu muutenkin viettämään pienessä piirissä perheen kesken.
Joulua saatetaan kuitenkin viettää tavallistakin pienemmällä porukalla ja lahjoja ostetaan mahdollisesti enemmän verkkokaupoista.
Nämä tiedot kävivät ilmi, kun Länsiväylä kysyi tiistaina Espoonlahdessa, miten korona vaikuttaa espoolaisten joulunviettoon.
Pikkulaivassa asioinut Kyösti kertoo, että joulua vietetään koronan vuoksi aiempaa tiukemmin kotona.
– Kyllä se vaikuttaa. Vieraita ei tule niin paljon, ja oma väkikin liikkuu vähemmän, hän kertoo.
Vieraita ei tule niin paljon, ja oma väkikin liikkuu vähemmän.
Kyösti näkee, että ikävästä koronasta voi seurata jouluna jotain hyvääkin.
– Toivoisin, että korona vaikuttaisi sillä tavalla, että hälinä ja hulina olisi vähäisempää. Se menee aina yli, hän viittaa joulun kaupallisuuteen.
Olavi Könönen puolestaan kertoo, että hän viettää joulua perheen parissa eikä korona vaikuta jouluun mitenkään.
– Meillä on tällainen oma kupla, hän toteaa.
Könösen mukaan korona ei vaikuta myöskään jouluvalmisteluihin.
– Kun muistaa hygienian ja naamarit, ei se vaikuta.

Timo Aho ja Marko Verkka poistuvat Pikkulaivasta Siru-koiran kanssa.
Timo Aho kertoo, että joulua vietetään tänä vuonna tavallista pienemmällä porukalla.
– Emännän isovanhemmat eivät uskalla lähteä meille viettämään joulua, hän selvittää.
Marko Verkka kertoo, että hänen perheessään korona ei vaikuta jouluun millään tavalla. Paljon suurempi muutos on se, että Verkka sai vuosi sitten vaarin arvonimen.
– Lapsenlapsen kanssa ehkä sitten hommataan kuusi ja yritetään koristella ainakin alaoksat. Mamma ei saa puuttua siihen, hän ilmoittaa ja nauraa lämpimästi.
Eini ja Eero Ikäheimonen kertovat, että korona ei vaikuta näillä näkymin juurikaan heidän joulunviettoonsa.
Yksi riskiryhmään kuuluva sukulainen jää kuitenkin joulujuhlasta pois, koska hän ei ole voinut ottaa koronarokotetta.
– Ei haluta ottaa riskiä, koska rokotetut voivat tartuttaa hänet, Eero Ikäheimonen kertoo.
Joulua enemmän korona vaikuttaa uuteenvuoteen, koska sitä Ikäheimoset ovat tavanneet viettää kyläillen ja nyt kyläilyt jäävät väliin.
Jeremy Weintraub aikoo viettää perinteisen perhejoulun, joten korona ei periaatteessa vaikuta hänen jouluunsa.
– Tietenkin, jos jollakin on oireita, hän ei varmasti osallistu, hän huomauttaa.
Weintraub kertoo, että lahjoja tilataan netistä enemmän kuin aikaisemmin.
– Sama oli viime vuonna.
Janne Turunen kertoo, että hänelläkään korona ei vaikuta jouluun sen kummemmin.
– Tietysti lähimmässä perhepiirissä ollaan. Kaukaisempia sukulaisia ei nähdä. Ihan perusjoulu pystytään viettämään, hän sanoo.
Lahjojen osto hoituu Turusen mukaan siinä missä ennenkin, kun käyttää maskia.

– Ei minulla ainakaan vaikuta mitenkään, sanoo Merja Hiltunen, kun häneltä kysyy, miten korona vaikuttaa joulunviettoon.
Hiltunen kertoo, että hän viettää aina joulun yksin ja niin myös tänä vuonna. Siksi mitään erityisjärjestelyjä ei tarvita.
Hiltunen ei pysty käyttämään terveydellisistä syistä maskia, mutta hän jo saamassa kolmannen rokotteen. Siksi hän uskaltaa liikkua ihmisten ilmoilla tavalliseen tapaan.