Joulu: Yhä useammassa perheessä koirat ja kissatkin puetaan joulua varten.
Tapulikaupungissa vietetään aikaa jo iloisessa joulunodotuksessa. Takapihalla vilistävillä kahdella chow chow -rotuisella koiralla on yllään punaiset joululiivit ja päässään vinkeä tonttulakki.
Pörheät koirat, eli ”pojat” ottavat tuntumaa talven ensimmäisiin lumihiutaleisiin.
Offalle, 4, ja Funille, 2, tuleva joulu kaikkine koristeineen on tuttu juhla.
– Koirille on hankittu jo aikaisemmin tonttulakit, mutta nämä joululiivit ovat nyt käytössä ensimmäistä kertaa. Poronsarvipantoja emme sentään ole ostaneet, naurahtaa koirien omistaja Anu Vertanen.

Lemmikeille on myynnissä yhä enemmän jouluasuja ja muuta -rekvisiittaa. Nyt muodikkaimmat koirat ja kissat voidaan pukea esimerkiksi joulutakkiin tai -huppariin, joiden värit ovat luonnollisestikin joulunpunainen tai havunvihreä.
Väkisin ei eläimiä saa joulunakaan pukea vaatteisiin.
Arvokkuudesta pitävät huolen esimerkiksi skottiruutuiset solmiot tai rusetit.
Myös muut kuin eläintarvikeliikkeet ovat tarttuneet buumiin, esimerkiksi H&M-ketju kauppaa koirille kirjoneulepuseroa sekä pukinpukua. Pirkka-nikseissä puolestaan neuvotaan miten kissalle voi askarrella tonttulakin edullisesti.
Jos lemmikki ei pelkää valoja, ulkoillessa voi kaulapantaan kiinnittää vaikkapa välkkyvät jouluvalot. Pimeällä ulkoillessa ne myös lisäävät myös näkyvyyttä ja liikenneturvallisuutta.
Eläinkauppa Musti ja Mirrin tuoteryhmäpäällikkö Milla Alenius muistuttaa, että tärkeintä on eläimen etu.
– Pitää huolehtia siitä, että vaatteet eivät tunnu lemmikkien mielestä epämukavilta. Väkisin ei eläimiä saa joulunakaan pukea vaatteisiin. Jokainen lemmikki on yksilö, osa ei pidä vaatteista, mutta toiset eivät pukemisesta häiriinny, Alenius sanoo.
Jos koiran tai kissan omistajat pitävät juhlallisesta sonnustautumisesta, sekin on uusimpien muotivirtausten mukaista.
– Koko perhe voi pukeutua lemmikin kanssa samanlaisiin vaatteisiin, jolloin tällainen matching-tyyli antaa oman säväyksen esimerkiksi joulukorttikuvauksiin, Alenius kertoo.
Itäkeskuksen Faunattaressa piipahtanut Kati Suhonen osti keskiviikkona kissalleen joululahjaksi palloja, joissa on sisällä kulkusia.
Sen sijaan jouluvaatteiden pukeminen kissalle ei tänäkään jouluna Suhosta innostanut.
– Kissa ei kyllä suostuisi pitämään päässään esimerkiksi poronsarvipantaa, saati sitten vaikkapa joulupukin takkia. Mutta ei sille ole tarvettakaan, sillä minulla on sisäkissa. Talvisin se käy ulkona vain harvoin.
Suhonen arvioi, että hänen kissansa muistaa jo edellisetkin joulut, sillä esimerkiksi joulukuusta se ei ole enää vuosiin ihmetellyt.
Myös Offa sekä Funi saavat joululahjoja.
– Puruluut ja pehmolelut ovat näille kaikkein mieluisimpia lahjoja. Funi sai viime jouluna älypelin, mutta Offa taas ei sellaisista välitä, Vertanen kertoo.
Muutakin kiinnostavaa joulupuuhissa koirille on. Erityisesti Offa on kiinnostunut tutkimaan lieden lasin läpi perheen joulukinkun kypsymistä. Funin suosikkihetki sen sijaan on lahjojen avaaminen – tai oikeastaan avattujen lahjojen paperien repiminen ja paperisilpussa touhuaminen.
Joulukuusi saa kuitenkin olla molempien pörröturkkien puolesta rauhassa.
– Toisinaan koirille tulee pientä leikkimielistä kinaa ja silloin saattavat tonttulakit lentää hankeen, Vertanen naurahtaa.