Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Televisiosta tutut artistit mukana laulamassa Kauneimpia joululauluja Olarissa – konsertin voi katsoa myös verkossa

Kauneimmat joululaulut soivat aatonaattona 23. joulukuuta Olarin kirkossa.

Valo tulvii sisään ikkunoista -tilaisuudessa sekä lauletaan yhdessä että kuullaan esitettyinä Kauneimpia joululauluja.

Tilaisuuksissa esiintyvät laulaja, viulisti Camilla Bäckman ja Sounds of Mercy -gospelkuoro johtajanaan Jepa Lambert.Illan artisteja säestää Jyrki Keinänen. Konsertin juontaa pastori Juha Virta.

Konserteista ensimmäinen eli kello 18 alkava myös striimataan Olarin seurakunnan YouTube-kanavalle. Tallenne on katsottavissa samalla kanavalla konsertin jälkeen kahden viikon ajan.

Toinen tilaisuus Olarin kirkossa alkaa kello 20.

Illan solisti Camilla Bäckman on monitaitoinen artisti. Hän on esimerkiksi laulaja, viulisti ja musiikintekijä. Voice of Finlandissa hän kilpaili vuonna 2014.

Camilla Bäckmanin debyyttialbumi Give Me a Moment ilmestyy näillä näkymin vuoden 2022 aikana. Levyn kantava teema on rakkaus erilaisine puolineen. Albumilla soi sekä englannin että suomenkielinen musiikki. Levy on nauhoitettu Nashvillessa RCA-studiolla.

Vuosina 2017–2020 Camilla Bäckman esiintyi Cirque du Soleilin VOLTA-kiertueella Yhdysvalloissa solistina, viulistina ja näyttelijänä. Hän on ensimmäinen suomalainen laulaja, joka on saanut kiinnityksen maailmankuuluun sirkukseen.

Jenni ”Jepa” Lambert on suomalainen soul-laulaja, joka on tunnettu eri tv-ohjelmien bändeistä sekä monien artistien taustalta. Hän osallistui Voice of Finlandiin vuonna 2013, ja hän on tuttu myös Elämäni biisi ja UMK -ohjelmien bändeistä.

Sounds of Mercy on uusi gospelkuoro, jonka kokoonpano koostuu kokeneista laulajista. Kuoro on äskettäin tehnyt ensimmäisen oman singlen. Kuorolaiset perustivat Sounds of Mercyn vuoden 2021 alussa ja palkkasi liideriksi Jepa Lambertin.

Suomen Lähetysseuran Kauneimmat Joululaulut -keräyksellä tuetaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevia lapsia ympäri maailmaa. Keräykseen voi lahjoittaa esimerkiksi Mobile Paylla tai nettisivun kautta.

Aatonaaton Kauneimmat joululaulut Olarin kirkossa 23.12. kello 18 ja 20, Rälssitilankuja 1.

Järjestäjät toivovat yleisön saapuvan ajoissa paikalle. Parkkipaikkoja on rajallinen määrä. Ovilla tarkistetaan koronapassit 16 vuotta täyttäneiltä, ja samalla kannattaa varautua todistamaan henkilöllisyytensä.