Tällä hetkellä kouluja ei olla siirtämässä etäopetukseen, kertoo ylilääkäri Otto Helve Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL).
THL:n ja sosiaali- ja terveysministeriön tiedotustilaisuudessa Helve muistuttaa, että tartuntoja on nyt paljon kaikissa ikäryhmissä. Se näkyy myös 5–11-vuotiaissa lapsissa, joita ei ole rokotettu.
– Esimerkiksi Helsingissä testataan paljon tämän ikäisiä lapsia. Sen vuoksi tartuntojakin todetaan paljon, Helve selvittää.
Hän muistuttaa, että kouluissa tehdään tehokkaita torjuntatoimenpiteitä.
– Kun tartuntoja on paljon, niitä on paljon koulun ympäristössä. Se vaikuttaa kouluihin. Kaikki keinot ovat nyt pohdinnassa tässä epidemiatilanteessa
Hän korostaa, että on mietittävä aikaansaatua hyöty verrattuna siitä saatuun haittaan. Mikä olisi se hyöty, joka saataisiin etäopetukseen siirtymisellä verrattuna siitä koituvaan haittaa.
Hänen mukaansa koulusulun vaikutus ei saa aikaan sellaista epidemian muutosta kuin on varhemmin ajateltu.
– Hyöty ei ole suhteessa siitä koituvaan haittaan. Toimien vaikuttavuus huomioita, kun niistä päätetään.
STM:n osastopäällikkö Taneli Puumalainen sanoo, että koulujen joululoma tulee nyt todella hyvään aikaan. Tämä siitä syystä, että omikronvariantti aiheuttaa epävarmuutta.
– Ei tässä olla puhumassa koulujen sulkemisesta vaan mahdollisuudesta siirtyä epäopetukseen. Etäopetukseen siirtymisestä ei ole tähän mennessä tehty mitään päätöksiä, Puumalainen toteaa.