Sanna Lahtinen, 41, muutti syyskuussa lastensa kanssa kahdeksi kuukaudeksi Espanjan aurinkorannikolle.
Sanna Lahtisen unelma Espanjassa asumisesta syntyi 14-vuotiaana lomamatkan aikana.
– Siitä lähtien olen halunnut sinne pidemmäksi aikaa. Tulihan tässä melkein 30 vuotta odotettua, hän hymyilee.
Sopiva tilaisuus avautui opintojen myötä. Kaupanalalla vuosia työskennellyt Lahtinen pohti keväällä 2020 uutta suuntaa elämälleen. Tradenomiopinnot ammattikorkeakoulussa olivat suunnitelmissa, kunnes vastaan tuli esittely yhteisöpedagogiopinnoista.
– Ihmisten auttaminen on aina ollut lähellä sydäntä, mutta olen kuvitellut, että sitä tehdään vain vapaaehtoisena. Yhteisöpedagogina voin tulevaisuudessa tehdä ihmisten auttamista ihan työkseni, Lahtinen iloitsee Keski-Uusimaa-lehden haastattelussa.
Yhteisöpedagogit tekevät muun muassa koulutus- ja ohjaustyötä esimerkiksi järjestöissä keskittyen ennaltaehkäisevään toimintaan. Lahtisen opinnot käynnistyivät Humanistisessa ammattikorkeakoulussa syksyllä 2020.
– Aloin muutenkin miettimään, että miksi aina siirrän omia unelmiani ajatellen, että toteutan sitten joskus. Sitten tein päätöksen, että lähden Espanjaan tekemään työharjoittelun.
En osannut jännittää samalla lailla kuin Suomessa.
Päätöksen eteen oli tehtävä niska- ja hartiavoimin töitä sekä valintoja. Opinto- ja toimeentulotuella elävä opiskelijaäiti minimoi kaikki arjen kulut ja ryhtyi säästämään tavoitteellisesti harjoitteluaikaa varten.
– Sain koulun kautta onneksi Erasmus-apurahaa, joka kattoi osan kustannuksista. Muuten piti pärjätä säästöillä, Lahtinen kertoo.
Monipuolisista työtehtävistä koostuva työharjoittelupesti Fuengirolan suomalaisyhteisössä löytyi Suomesta käsin.
– Kyselin alkuun siellä asuvilta, että mitähän siellä voisi tehdä ja paikka löytyi sitten yllättävän helposti.
Lahtinen työskenteli Jyväskylän kaupungin ja Siltavalmennus ry:n etsivässä nuorisotyössä, nuorten taidetyöpajassa, yhteisön partiossa sekä suomalaisen yksityiskoulun apuopettajana.
Mietin, miksi aina siirrän omia unelmiani.
– Se oli hienoa, kun oli mahdollisuus tehdä ja nähdä niin monipuolisesti.
Lahtisen 11- ja 13-vuotiaat lapset olivat mukana 7 viikkoa. Työn iltapainotteinen luonne mahdollisti lasten koulutyön tukemisen, vaikka valmistelu ei varsinaisesti ollut helppoa.
– Lasten koulu hankaloitti lähtemistä aika paljon, kun tyttöjen piti erota koulusta harjoittelun ajaksi, eikä kaikkia koulukirjojakaan saanut lainata mukaan. Otettiin sitten kirjoista kuvat ja opiskelu sujui kuitenkin hyvin. Mitäpä sitä ei lastensa ja unelmiensa eteen tekisi, Lahtinen hymyilee.
Päivät rytmittyivät lasten koulutyön, äidin työharjoittelun ja yhteisen vapaa-ajan välillä.
– Ihan tavallista arkea me siellä elettiin. Se helpotti paljon, että lapset sai olla työharjoittelutoiminnassa mukana.
Lahtinen ei ollut aiemmin juurikaan matkustellut, ja kokee itsetuntonsa nousseen kokemuksesta merkittävästi.
– Ihmettelin itseäni siellä. Kuinka helppoa oli tulla kaikkien ihmisten kanssa toimeen ja kuinka uskalsin kulkea itsenäisesti ensimmäisistä päivistä lähtien. En osannut jännittää samalla lailla kuin täällä, ilmapiiri oli jotenkin avoimempi. Ihan mahtava kokemus.
Harjoitteluja on vielä jäljellä ennen valmistumista ja niidenkin suhteen katse on suunnattuna tiukasti aurinkorannikolle.
– Todellakin haluan mennä sinne tulevaisuudessakin harjoitteluun.
Tämä juttu on julkaistu aiemmin Keski-Uusimaassa.