Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hus suosittelee koronan kotitestausta näille ryhmille – THL:n Mika Salminen kommentoi kotitestien luotettavuutta

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) suosittelee koronan kotitestiä. Sitä suositellaan kaksi kertaa rokotetuille, kertoo Hus tiedotteessaan.

Alueella ovat voimassa testauskriteerit. Niiden mukaan yli 12-vuotiaiden tulee hakeutua testiin vain, jos henkilön rokotussuoja on puutteellinen, henkilö kuuluu riskiryhmään, työskentelee sosiaali- ja terveydenhuollossa tai on altistunut koronavirukselle.

Kaikille muille suositellaan kotitestiä, koska Husin alueen koko testauskapasiteetti on käytössä.

Viime päivinä testejä on tehty Husissa yli 10 000 päivässä. Koska testattavien määrä on suuri, on aikaa vaikea saada samalle päivälle. Epidemian kiihtyminen hankaloittaa tilannetta entisestään.

– Tapausmäärien kasvaessa on tärkeää, että terveydenhuollon testeihin hakeutuvat ne, joiden tunnistamisella ja tartunnanjäljityksellä on suurin merkitys heidän hoitonsa ja tartuntojen etenemisen rajaamisen kannalta, sanoo tiedotteessa ylilääkäri Asko Järvinen.

Syyskuussa päivitettyjen testauskriteerien mukaan alle 12-vuotiaita testataan pääsääntöisesti vain, jos lapsella on oireita ja hänen tiedetään altistuneen varmistetulle koronatapaukselle edeltävän kahden viikon aikana. Testiin hakeudutaan tiedotteen mukaan kunnan tartuntatautiyksikön ohjeiden mukaisesti.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtaja Mika Salminen arvioi jo varhemmin sosiaali- ja terveysministeriön sekä THL:n tiedotustilaisuudessa kotitestejä. Hän kertoi tuolloin, että ne ovat paljon mainettaan parempia.

Salmisen mukaan niiden luotettavuus on hyvällä tasolla. Lisäksi niiden etuna on nopeus. Vastausta ei tarvitse odottaa seuraavaan päivään.

– Jos tulos on positiivinen, tulee kuitenkin käydä varmistamassa tartunta laboratoriotestillä, Salminen opasti.

Salmisen mukaan THL suosittelee kotitestejä.